Otteluraportti: VPS - AC Oulu | Liigacup

1920x1080-4

Vaasan VEO Areenalla todistettiin kuumia tunteita sekä äärimmäisen vauhdikasta jalkapalloa, kun VPS ja AC Oulu ottivat mittaa toisistaan Liigacupin neljännellä kierroksella. Molemmat joukkueet onnistuivat maalinteossa, mutta pisteet jaettiin lopulta tasan ottelun päättyessä 1-1 tasalukemiin.

 

Ottelun ensimmäinen jakso oli täynnä aggressiivisia kaksinkamppailuita sekä pirteää peliä, ja kentällä edettiin aktiivisesti päästä päähän. VPS pyrki pitämään prässin korkealla vaikeuttaen Oulun pelinrakentamista. Oulu puolusti omaa päätään hyvin, ja pyrki etenemään vauhdikkaasti Vepsun päätä kohti. Vaikka VPS liikkuikin hyvin hyökkäysalueella, tarpeeksi vaarallisia maalipaikkoja se sai aikaiseksi vain muutaman.

 

Ottelun ensimmäistä maalia saatiin odottaa puoliajan lopulle asti, kunnes Antti-Ville Räisänen vapautti kotiyleisön jännityksestä. Martti Haukiojan korkea pystysyöttö lähetti Räisäsen juoksuun vasemmalla laidalla, ja joroislähtöisen keskikenttäpelaajan laukaus painui boksissa pomminvarmasti alanurkkaan. Tauolle siirryttiin Vepsun 1-0 johdossa.

 

Toinen puoliaika alkoi vauhdikkaasti, ja jaksoa olikin pelattu vain neljä minuuttia, kun Ashley Coffey iski laivastonsiniset tasalukemiin maalin takatolpalta hienolla ohjauksella. Oulu pyrki etenemään Vepsun kolmannekselle nopeilla hyökkäyksillä luoden vaarallisia maalipaikkoja, mutta Vepsun pääty pysyi yrityksistä huolimatta puhtaana. Myös Vepsu sai omat paikkansa hyökkäysalueella, mutta Oulun puolustuslinja sekä maalivahti Nuutti Kaikkosen torjunnat pitivät vieraat myös visusti mukana pelissä.

 

Tunteet kuumenivat joukkueiden välillä toisella jaksolla, ja pelin aggressiivinen luonne korostui etenkin kaksinkamppailuissa. Myös kuuluisaan Liigacupin tyyliin joukkueiden kokoonpanoja kierrätettiin paljon, ja molemmat osapuolet vaihtoivatkin toisella jaksolla jopa kuusi pelaajaa. Pelissä edettiin loppuun asti pitkälti päästä päähän, mutta enempää osumia ottelussa ei nähty. 

 

VPS:n päävalmentaja Jussi Nuorela piti joukkueensa rohkeasta pelaamisesta, vaikka ottelusta nousikin esille paljon myös parannettavia asioita.

- Ottelu oli meiltä lopulta hyvä. Peli oli pirteää, aktiivista ja aggressiivista. Onnistuimme hyvin niissä asioissa, mitä olimme harjoitelleetkin. Kuitenkin hyökkäyspelaamisemme laatu viimeisellä kolmanneksella jäi puuttumaan. Pidin kuitenkin siitä, miten pelasimme.

- Liikuimme vaarallisesti ylhäällä, mutta silti emme saaneet tarpeeksi maalipaikkoja aikaiseksi. Meidän on parannettava tästä, Nuorela tuumaa.

 

VPS kohtaa Liigacupin B-lohkon viimeisessä ottelussaan FC Hakan Vaasan VEO Areenalla lauantaina 24.2. kello 18:00. Liput otteluun löydät osoitteesta www.lippu.fi!

 

Jos et pääse paikan päälle kannustamaan, muista katsoa ottelu Ruudusta!

 

 

VPS - AC Oulu 1-1

 

1-0 Antti-Ville Räisänen 45’

1-1 Ashley Coffey 49’

 

 

VPS Kokoonpano:

 

22 Rasmus Leislahti

4 Jesper Engström <- 83’

5 Mikko Pitkänen

6 Evgeniy Bashkirov <- 71’

12 Prosper Ahiabu

17 Kalle Multanen <- 46’

19 Martti Haukioja <- 65’

20 Juho Hyvärinen <- 71’

23 Miika Niemi <- 46’

28 Roni Hudd <- 46’

32 Antti-Ville Räisänen

 

 

Vaihtopelaajat:

 

1 Teppo Marttinen

2 Josep Nuorela -> 65’

3 Deng Madut

7 Samu Alanko -> 46’

9 Riku Jääskä -> 46’

14 Daniel Obbekjaer -> 46’

16 Teemu Hytönen -> 71’

31 Felix Friberg -> 83’

33 Akoon Kuek -> 71’

Lauantaina VEO Areenalla tapahtuu. Nähdään siellä!
Daniel Obbekjær testijaksolle Vepsuun
Image

Rantamaantie 6, 65100 Vaasa

puh. (06) 318 2970

toimisto (at) vepsu.fi

Toimiston aukioloajat: Ma-Pe klo. 10-12 ja 14-16

Image
© 2024 Vaasan Palloseura. | Powered by: RStudio