Otteluraportti: FC Inter - VPS | Veikkausliiga

inter-1920x1080

VPS vastaanotti kylmän suihkun vieraskentällä perjantai-illan Veikkausliigakierroksella, kun FC Inter toimi Raidalle tylynä isäntänä 3-1 lukemin. Tuloksen myötä VPS:n vaikea jakso jatkuu joukkueen jahdatessa ensimmäistä voittoaan neljään kierrokseen.

 

Ensimmäinen puoliaika sujui VPS:n osalta kylmästi. Alkuvihellyksen jälkeen Inter otti vahvasti pelissä kuskin paikan, ja ei kulunut kauaa, kun pallo tuli noukkia VPS:n verkon perukoilta. Heikosti puolustetussa erikoistilanteessa Luka Kuittinen sai tällätä pallon maaliin hyvin avoimelta tontilta Florian Krebsin syötöstä, ja Vepsun oli haettava uutta tuulta keskipisteen kautta vain 11 minuutin pelin jälkeen.

 

Juuri kun kannattajat toivoivat ottelun rytmin muuttuvan, VPS sai tarjottimelleen lisää ongelmia, kun epäonnekas käsivirhe Raidan omassa boksissa ohjasi pallon oikeutetusti pisteelle. Yhdentoista metrin kuolemanlaukauksessa Jean Botue ei epäröinyt laukoen pallon päättäväisesti Vepsu-maalin vasempaan alakulmaan. 25 minuutin jälkeen ottelu oli jo 2-0 kotijoukkueelle, eikä Raita ollut saanut aikaiseksi vielä ainuttakaan vaarallista maalintekotilannetta.

 

Tämä trendi myös jatkui pitkälti koko ensimmäisen jakson ajan. Nelivitosen tilastot olivat karua katseltavaa, eikä Vepsu päässyt palloon Interin laadukkaan prässin ja pelinrakentamisen seurauksena. Tauolle siirryttiin turkulaisten 2-0 johdossa.

 

Toisen jakson alkaessa suora palaute oli selvästi annettu Vepsun kopissa, ja täten myös joukkue pysyi pallossa pidempiä jaksoja verrattuna ensimmäiseen puoliaikaan. Tämä ei kuitenkaan valitettavasti näyttänyt johtavan mihinkään Raidan jäädessä Interin prässin alle.

 

Paine saatiin viimein luotua kotijoukkueen päätyyn, ja se tuottikin pian tulosta Gleofilo Vlijterin kaventaessa tilanteeksi 2-1 ampumalla pallon Inter-maalin oikeaan alakulmaan boksin ulkoreunalta 76 minuutilla. Tämä lohtu jäi lyhytikäiseksi Interin niitaten Djoully Nzokon osumalla taululle 3-1 lukemat nopeasta vastahyökkäyksestä muutamaa minuuttia myöhemmin. Tämä osoittautui Vepsulle liian kovaksi kaulaasi, eivätkä vieraat kyenneet nousemaan Interin rinnalle jäljellä olevien minuuttien kuluessa loppuun.

 

VPS:n päävalmentaja Jussi Nuorela ei peitellyt pettymystään ottelun jälkeen. Nuorela näkee myös selvän syyn sille, miksi Raita ei kyennyt haastamaan FC Interiä vieraskentällä.
- 3-1 turpaan. Jos päästää kolme maalia omiin, on todella vaikea voittaa. Peli oli suhteellisen kaksijakoinen, sillä Inter hallitsi selvästi ensimmäistä jaksoa, ja me olimme ehkä hieman niskan päällä toisella jaksolla. Siitä en tiedä, oliko toinen puoliaika meiltä hyvä, vai pyrkikö Inter kontrolloimaan tilannetta. Ehkä molempia.
- Emme olleet täysin valmiita tänään taistelemaan jokaisesta pallosta, ja ilma sitä emme ole mitään. Viime Cupin matsissa emme näköjään oppineet mitään. Jälleen päästimme maalin kulmasta, ja siinä meidän täytyy katsoa itseämme peilistä. Rankkari oli epäonninen, emmekä sille voineet mitään. Se oli iso maali, ja Inter juoksutti meitä lopun puoliajan, Nuorela kertoo.

 

Vaikka peli parani Raidan osalta toisella jaksolla, Nuorela toteaa Interin olleen tänään selvästi Vepsun parempi joukkue.
- Saimme toisella jaksolla perusasioitamme kuntoon, mutta maalipaikkojen jäivät vähiin. Kun saimme jopa puskista kavennusmaalin, tuntui että aikaa on paljon jäljellä. Se katkesi kuitenkin nopeasti, kun virheemme johti Interin maaliin. Lopussa kaikki meni pieleen ja oikeastaan 3-1 tilanteessa peli oli taputeltu. Inter oli tänään meitä parempi, Nuorela summaa.

 

VPS pelaa seuraavan ottelunsa lauantaina 6.7. kello 17:00 kotonaan Lemonsoft Stadionilla, kun sarjanousija EIF matkaa Raidan vieraaksi. Liput otteluun löydät osoitteesta www.lippu.fi.

 

FC Inter - VPS 3-1

 

1-0 Luka Kuittinen 11’

2-0 Jean Botue 22’

2-1 Gleofilo Vlijter 76’

3-1 Djoully Nzoko 81’

 


VPS Kokoonpano:

1 Teppo Marttinen

4 Jesper Engström

11 Mads Borchers <- 87’

17 Kalle Multanen <- 69’

19 Martti Haukioja

21 Prosper Ahiabu

23 Miika Niemi

29 Pedro Justiniano

34 Antti-Ville Räisänen <- 69’

44 Evgeniy Bashkirov <- 90+4’

77 Samu Alanko

 


Vaihtopelaajat:

12 Lauri-Eemil Vetri

10 Gleofilo Vlijter -> 69’

16 Teemu Hytönen -> 87’

20 Juho Hyvärinen

25 Samuel Lindeman

30 Joonas Vahtera -> 69’

33 Akoon Kuek -> 90+4’

Vepsun viikon 27 ohjelma näyttää tältä!
Otteluennakko: FC Inter - VPS | Veikkausliiga
Image

Rantamaantie 6, 65100 Vaasa

puh. (06) 318 2970

toimisto (at) vepsu.fi

Toimiston aukioloajat: Ma-Pe klo. 10-12 ja 14-16

Image
© 2024 Vaasan Palloseura. | Powered by: RStudio