Otteluennakko: VPS - FC Inter | Veikkausliiga

18yIPibq

Vepsulla on jälleen mahdollisuus kirjoittaa uusiksi historiaa, kun Raita pelaa ensimmäisen kotiottelunsa Veikkausliigan Mestaruussarjassa. Perjantaina vastaan asettuva FC Inter pyrkii hiipimään viimeisillä mahdollisuuksillaan mukaan mitalitaistoon, kun taas VPS hakee paikkansa vakiinnuttamista sarjan kolmen parhaan joukossa.

 

Vepsun ennennäkemätön vire jatkuu Veikkausliigan Mestaruussarjan kolmannelle kierrokselle. Viime pelissään Raita onnistui nollaamaan kotijoukkue FC Hongan suvereenilla esityksellä lukemin 0-3, ja täten kahden ensimmäisen kierroksen jälkeen Vepsulla on Mestaruussarjasta saldona kaksi voittoa. Honka-vierasvoiton myötä täyteen tuli myös 12 ottelun mittainen voittoputki, joka on kaikkien aikojen ennätystä sivuava putki. Ennätyksen täydelliseen ohittamiseen on matkaa enää yksi voitto.

 

VPS:n valmentaja Henri Sillanpää kertoi joukkueen onnistuneen loistavasti Honka-ottelun pelisuunnitelman kurinalaisessa toteuttamisessa. 

- Ottelusuunnitelmamme meni juuri niin, miten halusimme sen menevän. Pelaajat toteuttivat suunnitelmaa kurinalaisesti ja olimme koko ajan aktiivisia puolustavassa pelaamisessa sekä pallollisessa pelaamisessa. Olimme jälleen todella aggressiivisia puolustamisessa, mikä oli hyvä ja tärkeä juttu. Honga on loistava joukkue pallollisessa pelaamisessa, ja pystyimme pitämän heidät aika hyvin vaarallisimmilta paikoilta pois. 

 

VPS:n viikko on koostunut FC Interin saapumiseen valmistavan harjoittelun merkeissä. Sillanpää tiedostaa Interin olevan erilainen joukkue verrattuna Vepsun Mestaruussarja-taipaleen kahteen edelliseen vastustajaan verrattuna.

- Meillä on kiireinen viikko takana, joka on sisältänyt paljon erilaisia tapahtumia. Viikolla olemme valmistautuneet Inter-kohtaamiseen, ja valmistavissa harjoituksissa keskitymme lähinnä pelisuunnitelmaamme huomista varten. On tiettyjä joukkueita, joiden rakenteet ovat suhteellisen selkeitä mm. hyökkäyspelissä. Nyt vastassa on joukkue, jolla on paljon yksilötaitoa, jonka seurauksena peli ei ole yhtä ennalta arvattavissa. Siihen meidän pitää olla valmiina, Sillanpää ennakoi.

 

Vastaan asettuvan FC Interin aloitus Mestaruussarjassa on ollut haastava. Kahden kierroksen jälkeen turkulaiset hakevat sarjassa yhä ensimmäistä voittoaan sekä jopa ensimmäistä maaliaan. Sillanpää kertoo kuitenkin Interin olevan erittäin vaarallinen vastustaja, jota vastaan on onnistuttava hyvin.

- FC Inter on hyvä pallollisessa pelaamisessa, sekä hyvin vaarallinen joukkue. Vastahyökkäyksistä joukkue pääsee isoihin tiloihin hyökkäämään. He tulevat myös suoraviivaisemmin ylös, ja heillä on omanlainen rakenteessa. On tärkeää huomioida, kuinka voitamme ykköspallot pelissä, ja jos emme niitä voita, niin on mietittävä, miten toimimme sen jälkeen. Meidän on pystyttävä hyvään suoritukseen.

- Tiukka peli tulossa. Maalit muuttavat otteluita, ja lukuisissa otteluissa olemme saaneet hyvän alun tekemällä pelin ensimmäisen maalin. Perjantaina meidän on oltava kärsivällisiä ja toteutettava omaa pelisuunnitelmaamme laadukkaasti.

 

Vepsun nousukiitoinen menestys on luonut myös kiinnostusta paikallisesti, jonka seurauksena otteluun odotetaan yleisöpaljoutta. Sillanpää kehottaa myös Vepsun kannattajia hankkimaan lippunsa ajoissa perjantain otteluun

- Todennäköisesti täysi tupa tulossa. Toivottavasti kaikki kerkeää hankkia oman lippunsa otteluun, ennen kuin ne loppuvat. Pääsemme pelaamaan kaksi huikeaa ottelua kotona, ja uskon, että huomenna on hieno fiilis ja hyvä tunnelma!

 

 

VPS pelaa perjantaina 29.9. ensimmäisen kotiottelunsa Veikkausliigan Mestaruussarjassa, kun turkulainen FC Inter saapuu Raidan vieraaksi Hietalahden Lemonsoft Stadionille. Ottelu vihelletään käyntiin kello 18:00, ja voit varmistaa paikkasi matsiin ostamalla liput osoitteesta www.lippu.fi. Jos et pääse paikan päälle, ottelu on katsottavissa suorana Ruudussa!

 

VeikkausTV Studion tuore Veikkausliiga-studio on julkaistu: https://youtu.be/ZiCeVazDyQY

 

 

VPS - FC Inter

 

Veikkausliiga

 

Lemonsoft Stadion, Vaasa

 

29.9.2023 kello 18:00

Otteluraportti: VPS - FC Inter | Veikkausliiga
Hietalahdessa taistellaan mitaleista!
Image

Rantamaantie 6, 65100 Vaasa

puh. (06) 318 2970

toimisto (at) vepsu.fi

Toimiston aukioloajat: Ma-Pe klo. 10-12 ja 14-16

Image
© 2024 Vaasan Palloseura. | Powered by: RStudio