Otteluennakko: VPS - EIF | Veikkausliiga

vpseif

VPS pyrkii katkaisemaan vaikean jaksonsa kotonaan, kun sarjanousija EIF saapuu Raidan vieraaksi Lemonsoft Stadionille. Vepsu jahtaa lauantain kohtaamisessa ensimmäistä voittoaan neljään kierrokseen.

 

Veikkausliigassa vaasalaiset ovat kokeneet viime aikoina tuloksellisia haasteita ottaen kolme tasapeliä sekä yhden tappion viimeisten neljän kierroksen aikana. Haasteista huolimatta VPS jatkaa sarjataulukossa jaetulla toisella sijalla yhdessä KuPSin ja SJK:n kanssa 25 pisteen voimin, ja taistelee edelleen nälkäisesti paikasta kärkijoukkueiden joukossa. Nälkäisesti joukkue jahtaa myös seuraavaa voittoaan, jonka myötä VPS kykenisi haastamaan sarjan piikkipaikalla majailevan HJK:n. Lauantaina Vepsua vastaan asettuu tammisaarilainen EIF, joka taistelee parhaillaan sarjapaikastaan majaillen sarjan jaetulla jumbosijalla tasapistein FC Lahden kanssa.

 

VPS:n päävalmentaja Jussi Nuorela näkee EIFin hankalana ja sitkeänä vastustajana, joka on kiusannut lukuisia Veikkausliigajoukkueita pelillään kuluvan kauden aikana. Nuorela kertoo treeniviikon olleen haastava erikoisten muuttujien seurauksena, mutta kokee, että VPS tulee olemaan lauantain kohtaamisessa vahvoilla, jos joukkue saa oman pelinsä rullaamaan laadukkaasti.

- Vieraspelimme EIFia vastaan oli hankala, kuten aika monelle vastustajalle ne ovat olleetkin. EIF on sitkeä joukkue, joka pelaa hyvin yhteen. Sen lisäksi joukkue taistelee hyvin pitäen pakkansa tiiviinä. Tammisaarilaiset taistelevat kovasti sarjapaikastaan, ja heidän taistelutahdostaan huominen kohtaaminen ei varmasti jää kiinni. EIF on kiusannut monia vastustajia Veikkausliigassa omannäköisellä pelillään.

- Saimme pitkästä aikaa pitkän ja täyden treeniviikon, mutta viikko alkoi silti hurjasti, kun peräti 14 pelaajaa oli kipeänä. Se tuhosi meidän ehjän harjoitusviikon, mutta viimeiset kaksi päivää olemme harjoitelleet normaalisti kaikkien palaten takaisin kokoonpanoon. Uskomme edelleen siihen, että jos saamme pelattua hyvän oman näköisemme pelin, meidän pitäisi olla vahvoilla. Sitä lähdemme myös hakemaan, Nuorela pohtii.

 

Pitkästä loukkaantumisesta kärsinyt Vepsun tähtipelaaja Alfie Cicale on palannut harjoittelemaan joukkueen kanssa, ja englantilaispelaajan paluu näyttääkin olevan jo hyvin lähellä. Ennen loukkaantumistaan Cicale kerkesi pelaamaan vain viisi Veikkausliigaottelua, mutta teki suuren vaikutuksen sarjassa terävillä ja vauhdikkailla otteillaan. Cicale odottaa paluutaan kentälle innokkaasti, ja nuori englantilainen aikoo jatkaa siitä, mihin hän viimeksi jäi.

- Viime kuukausi oli minulle turhauttava, mutta olen tehnyt paljon kehitystä palautumisen suhteen. Se on palkitsevaa, ja siksi pitää olla kärsivällinen. Olen todella innoissani siitä, että pääsen pian takaisin pelaamaan. 

- En mieti tulevaisuutta liikaa eteenpäin, ja menen päivä kerrallaan. On hienoa palata joukkueen mukaan, ja katsotaan, miten asiat etenevät, Cicale kertoo.

 

VPS kohtaa heinäkuun ensimmäisessä ottelussaan sarjanousija EIF:n Lemonsoft Stadionilla lauantaina 6.7. kello 17:00. Liput otteluun löydät osoitteesta www.lippu.fi.

 

 

 

VPS - EIF

 

Veikkausliiga

 

Lemonsoft Stadion, Vaasa

 

6.7.2024 kello 17:00

Otteluraportti: VPS - EIF | Veikkausliiga
VPS-muisto: 10.10.1957
Image

Rantamaantie 6, 65100 Vaasa

puh. (06) 318 2970

toimisto (at) vepsu.fi

Toimiston aukioloajat: Ma-Pe klo. 10-12 ja 14-16

Image
© 2024 Vaasan Palloseura. | Powered by: RStudio