Otteluraportti: SJK – VPS

20220320-080933022517c6-ce51-47ec-b7ac-7d83f996ab55

Vaasan Palloseuran tämän kauden toiseksi viimeinen harjoitusottelu päättyi OmaSp Stadionilla SJK:n 2–1 voittoon.  

SJK dominoi ensimmäistä puoliaikaa ja tauolle mentiin 2–0 tilanteessa. Vepsun päävalmentaja Jussi Nuorelan mukaan ensimmäisessä jaksossa oli parantamisen varaa.  

– Tänään saatiin hyvä oppitunti siitä, että kun pelataan todennäköisesti yhtä liigan kärkijoukkuetta vastaan, että minkälaisessa tempossa pitää pystyä käsittelemään sekä syöttämään palloa. Varsinkin ensimmäisellä jaksolla me olimme ihan liian hitaita pallon kanssa, ja myöskin jopa ilman palloa. Kyllä me semmoisessa liikenopeudessa hävittiin, sekä myös pallon kanssa syöttäminen oli hankalaa SJK:n kovan prässin alla. Oltiin koko ajan myöhässä ja vaikeuksissa. Ei ollut yhtään väärin, että SJK johti puoliajalla 2–0, että kyllä me koko ajan oltiin perässä.

Toisen jakson ainut maali nähtiin, kun Kareem Moses pääsi laittamaan pallon boksin sisältä maaliin Sebastian Strandvallin sivuvaparista. Myös tasoitusmaali oli erittäin lähellä, mutta loppuen lopuksi ottelun tulokseksi jäi 2–1. Nuorela oli toisella puoliajalla tyytyväinen joukkuepuolustukseen ja siihen, kuinka joukkue pystyi roikkumaan pelissä mukana.

– Toisella jaksolla oli tietysti hyvä juttu, että me niin sanotusti roikuttiin pelissä mukana. Ei annettu kolmatta maalia, vaikka puolustettiin suurin osa pelistä ja jouduttiin puolustaa aika matalallakin. Puolustus toimi aika hyvin ja SJK:n maapaikat tuli esimerkiksi erikoistilanteista tai sitten nopeista suunnanmuutoksista ja pallonmenetyksistä. Silloin kun päästiin koko joukkueella puolustamaan, ja vaikka puolustettiin pitkiä jaksoja, niin se toimi ihan hyvin ja siihen voidaan olla siihen tyytyväisiä.

– Roikuttiin toinen puoliaika pelissä mukana, ja saimme yhdestä erikoistilanteesta kavennusmaali ja sitten oltiinkin vain maalin päässä. Viimeinen 10 minuuttia saatiin kuitenkin luotua painetta SJK:n päätyyn ja peli olisi melkein voinut olla 2–2. Meillä oli yksi selkeä paikka oikeastaan tyhjään maaliin, mutta pallo osui tolppaan. Muutenkin toinen jakso oli parempaa pallollista pelaamista meidän joukkueelta, vaikka toki jouduttiin siinäkin puolustamaan aika paljon. Mutta kokonaisuutena oltiin kyllä vähän askel jäljessä koko pelin ajan, että ihan ansaittu voitto SJK:lta.

– Tietysti sitten kun pelataan tuloksesta, niin välillä joutuu puolustamaan tosi paljon ja on tärkeää pysyä niin sanotusti pelissä mukana. Tämä peli oli hyvä oppi meille. Tämmöisiä pelejä varmasti tulee ja silloin pitää vain niin sanotusti sinnitellä ja kärsiä, ja odottaa niitä muutamaa mahdollisuutta sitten vaikka pelin loppupuolella. Silloin vain tietysti pitää olla kliininen ja laittaa palloja maaliin.

Myös Vepsun kapteeni Sebastian Strandvall jakaa Nuorelan mietteet pelistä.

– Aina kun ei voita niin fiilis on huono. Täytyy tietysti analysoida ja käydä peliä läpi tarkemmin, jotta pystyy paremmin sanomaan, mutta spontaani tunne on, että näytimme tietynlaista luonnetta, kun pystyimme tosissaan hakemaan tasoitusmaalia lopussa ja oltiin tolppaosuman päässä siitä, vaikka yleinen tunne pelissä oli, että SJK kontrolloi peliä lähes mielin määrin. Emme pystyneet toteuttamaan meidän pelisuunnitelmaa tarpeeksi hyvin ja siksi olimme 2–0 tappiolla puoliajalla. Emme saaneet vastustajia kiinni prässissä, emmekä pelanneet tarpeeksi hyvin pallon kanssa. Nämä asiat kulkevat tietysti käsi kädessä, eli kun oma pallollinen pelaaminen on heikkoa, energiaa harvoin riittää hyvään prässipeliin. Jos jotain positiivista pitää hakea, niin voitimme toisen jakson 1–0. Se on aina hyvä asia, että vaikka peli ei kulje toivotulla tavalla, pystymme tekemään maalin.

VPS pelaa viimeisen harjoitusottelunsa 26.3. lauantaina, kun FF Jaro saapuu vieraaksi Elisa Stadionille.

– Ennen liigakauden alkua on nyt vielä yksi harjoituspeli aikaa löytää se oikea sapluuna joka sopii meille. Olemme tähän asti harjoitelleet pelin eri osa-alueita ja eri otteluihin olemme painottaneet eri juttuja. Kun sarja alkaa, meidän täytyy löytää sopiva balanssi ja yhteinen sävel, jolla me voitamme pelejä, ennakoi Strandvall tulevaa harjoitusottelua ja kauden alkamista.

SJK – VPS 2–1 (2–0) 

12' Kingsley Ofori 1–0 

36' Tuomas Kaukua 2–0 

72' Kareem Moses 2–1  

Congratulations to Kareem Moses
Vaasan Palloseuran kauden 2022 kapteenisto on vali...

Rantamaantie 6, 65100 Vaasa

puh. (06) 318 2970

toimisto (at) vepsu.fi

Toimiston aukioloajat: Ma-Pe klo. 10-12 ja 14-16

Image
© 2022 Vaasan Palloseura. | Powered by: RStudio