Otteluraportti: KuPS - VPS

20220430-151745raportti

VPS pelasi perjantai-iltana Kuopiossa KuPS:n vieraana. Ensimmäinen puoliaika meni KuPS:n hallinnassa, mutta toisella puoliajalla VPS pääsi hyvin peliin mukaan. Lopulta KuPS oli parempi lukemin 3–1.


KuPS otti heti alussa hallintaa pelistä ja saikin rakennettua vaarallisia hyökkäyksiä. Viidennellä peliminuutilla nähtiin ensimmäinen hyvä maalipaikka, kun Janis Ikaunieksin nosto rangaistusalueelle löysi vapaaksi päässeen Diogo Tomaksen. Vepsun maalivahti Oskari Forsman oli kuitenkin hyvin vastassa ja torjui Tomaksen yrityksen. Minuutti tämän jälkeen KuPS sai hyvästä paikasta vapaapotkun, mistä Joona Vetelin laukaus suuntautui vasempaan alaetukulmaan. Forsman epäonnisesti liukastui hieman, ja vaikka hänen kätensä ylsi palloon, oli tuloksena KuPS:n 1–0 maali.


KuPS jatkoi pelin hallitsemista, mutta Vepsu pääsi myös pariin vastahyökkäykseen, mistä kenties paras nähtiin 30. peliminuutilla, kun Joonas Vahtera keskitti pallon pitkän vasemman laidan nousun jälkeen rangaistusalueelle nousseelle Steven Morrisseylle. Morrissey ei saanut kuitenkaan vetoon tarpeeksi voimaa, ja KuPS vahti Johannes Kreidl torjui pallon helpohkosti.


VPS joutui kaivamaan pallon omasta verkostaan jälleen 35. peliminuutin jälkeen, kun KuPS:n pitkän pallonhallintajakson jälkeen Clinton Antwi syötti pallon rangaistusalueen vasemmalle puolelle vapautuneelle Anton Popovitchille, jonka maalille lähteneeseen matalaan syöttöön ylettyi liukumalla Tim Väyrynen, joka ohjasi pallon maaliin. Loppupuoliaika meni KuPS:n hallinnassa ilman vaarallisempia maalipaikkoja, eikä Vepsunkaan hyökkäyksistä syntynyt tulosta.


Toiselle puoliajalle mentäessä VPS teki kaksi pelaajavaihtoa. Miika Niemen ja Steven Morrisseyn korvasivat kentällä Aleksi Pahkasalo ja Sebastian Strandvall. VPS onnistui luomaan pitkiä pallonhallintajaksoja, ja sai muutenkin hyvin hallintaa ottelusta. Kummaltakaan joukkueelta ei kuitenkaan nähty vaarallisempia maalipaikkoja vielä toisen jakson puoliväliin mennessä.


VPS onnistui 70. peliminuutilla hankkimaan ottelun ensimmäisen kulmapotkun. Kulma annettiin lyhyenä Aleksi Pahkasalolle, jonka keskitys löysi Tete Yengin pään, mutta KuPS vahti Kreidl venyi torjumaan vasempaan alakulmaan suuntautuneen puskun. VPS pääsi kuitenkin tilanteen seurauksena matkaamaan uudestaan kulmalipulle. Kulmapotkun seurauksena oli Vepsun rangaistuspotku, sillä Yengi kaadettiin, kun keskitys oli saapumassa rangaistusalueelle. Sebastian Strandvall laittoi pilkusta pallon varmasti maaliin.


Kavennusmaalin jälkeen Vepsu jatkoi pelin hallitsemista, mutta KuPS pääsi kuitenkin jälleen kahden maalin johtoon, kun Henry Uzochokwu lähti ajamaan oikealta laidalta boksin sisään, ja rikkeen seurauksena pallo vietiin pilkulle, josta Anton Popovitch sijoitti pallon oikeaan alanurkkaan. Ottelu päättyi 3–1 tulokseen, ja pisteet jäivät Kuopioon.


Vepsun päävalmentaja Jussi Nuorela oli pettynyt ensimmäisen jakson suoritukseen, mutta toisessa puoliajassa oli paljon positiivistakin.


– Ensimmäinen jakso oli vaikea, ennen kaikkea sen takia, että hukattiin tosi paljon palloja helpoissa tilanteissa. Syötettiin huonosti, ja sen takia jouduttiin puolustamaan tosi paljon. Tietysti KuPS on todella hyvä joukkue liikuttamaan ja pitämään palloa, niin olisi tosi tärkeää pystyä myös itse pitämään palloa. Nyt annettiin helpoissakin tilanteissa huonoja syöttöjä, niin kyllähän se oli vaikeaa päästä peliin mukaan. Tietysti sekin vaikutti, että alkuun tuli se harmillinen ensimmäinen maali, ja sen jälkeen vielä se toinenkin maali, mikä lähti pahasta harhasyötöstä. Olimme altavastaajia ensimmäisellä puoliajalla, mutta siltikään meidän ei olisi välttämättä tarvinnut olla häviöllä. Kummatkin maalit niin sanotusti lahjoitettiin vastustajalle. Pystyttiin kuitenkin pitämään KuPS ihan älyttömän vaarallisilta paikoilta pois. Siinä mielessä oli kyllä harmillinen ensimmäinen jakso, että tuommoiset maalit annettiin heille, summaa Nuorela ensimmäisen jakson.


– Toisen jakson alkuun peli näytti vielä vähän samalta. KuPS piti aika paljon palloa, ja jouduttiin puolustamaan syvältä. Sitten pikkuhiljaa päästiin siihen peliin mukaan. Sitten kun meillä alkoi syötöt osumaan kohdille, ja ehkä KuPS myös vähän passivoitu, niin me rupesimme saamaan tosi hyviä ja pitkiä pallonhallinta jaksoa. Saatiin painetta KuPS:n päähän, ja pystyttiin luomaan muutama tilannekin siinä. Sitten kun saatiin se 2–1 maali, niin hallinta vain jatkui, ja meillä oli tosi hyvä vaihe ja ote pelistä. Saatiin KuPS aika ahtaalle ja puolustuskannalle, ja haettiin sitten tasoitusta tosissaan siinä. Siitä tietysti hatunnosto jätkille, että pystyttiin hallitsemaan KuPS:n tasoista joukkuetta tuolla tavalla. Mutta sitten annettiin se kolmas maali rankkarista, mikä oli tosi harmillinen juttu. Siinä tuli semmoinen kömmähdys, ja sitten peli oli tavallaan ohi siinä kohtaa. Siinä kuitenkin olisi ollut vielä reilu 10 minuuttia aikaa hakea sitä tasoitusta, ja kyllä me siihen loppuun sitten saatiin vielä ihan hyvää painetta. Toki kahden maalin takaa on aika vaikeaa tulla takaisin. Vaikka oltaisiin saatu vielä yksi maali siihen, niin sekään ei olisi vielä riittänyt. Mutta kaiken kaikkiaan ensimmäinen jakso oli vaikea ja toinen jakso oli todella hyvä, kertoo Nuorela toisesta puoliajasta.


– Pelaajien pitää saada paljon itseluottamusta siitä, että me pystymme laittamaan KuPS:n tasoisen joukkueen noin ahtaalle. Mutta se on tietysti edelleenkin fakta, että annettiin kolme maalia ihan liian helpolla KuPS:lle. Silloin tietysti kun antaa kolme maalia vastustajalle, niin vaikeahan sitä on pisteitä saada, eikä silloin kyllä ansaitsekaan niitä. Meidän pitää päästä eroon noista virheistä. Se on ihan sama kuinka hyvin me pelataan, jos me päästetään noin paljon maaleja per peli, kommentoi Nuorela.


– Luottavaisin mielin kuitenkin mennään eteenpäin. Taas oli peli, missä oli mahdollisuus saada pisteitä. Meidän peli mahdollistaa sen, että tähänkin mennessä jokaisesta pelistä olisi voinut saada pisteitä. Se antaa uskoa tähän jatkoon, ja siihen että pisteitä tulee, summaa Nuorela vielä loppuun.


Alkukaudella hyviä otteita näyttänyt Samba Sillah jakaa myös Nuorelan mietteet pelistä.


– Aika huono fiilis. Päästettiin siinä ensimmäisellä puoliajalla kaksi maalia, ja sitten vasta alettiin päästä pikkuhiljaa peliin mukaan. Toinen puoliaika oli sitten paljon parempaa. Saatiin luotua paikkoja ja pidettiin palloa. Saatiin se kavennusmaalin tehtyä, ja senkin jälkeen vielä jatkui paine vastustajan puolella. Sitten KuPS sai sen kolmannen maalin, ja se vähän sitten tappoi sen pelin. Se mitä parannettavaa tuohon jäi, on se, että pitää olla hereillä heti alusta asti. Ei saa päästää helppoja maaleja. Tällä tasolla on niin paljon vaikeampaa nousta sen jälkeen kun antaa maaleja vastustajalle. Maaleja ei ole helppo tehdä, mutta sitten jos vähän herpaantuu, niin vastustaja iskee heti, kommentoi Sillah.


Ensi viikolla on vuorossa kaksi vieraspeliä, kun Vepsu matkaa ensin tiistaina Kokkolaan KPV:n vieraaksi Suomen Cupin ottelussa, ja tämän jälkeen vastaan asettuu lauantaina vieraissa FC Haka. Molemmat ottelut ovat nähtävissä Ruutu+ palvelusta.


KuPS – VPS 3–1 (2–0)

7' Joona Veteli 1–0

35' Tim Väyrynen 2–0

73' Sebastian Strandvall 2–1

83' Anton Popovitch 3–1


VPS Kokoonpano:

1 Oskari Forsman

3 Juhani Pikkarainen

5 Mikko Pitkänen

10 Steven Morrissey <- 46'

11 Samba Sillah

12 Kareem Moses

14 Tete Yengi

19 Gustaf Backaliden <- 66'

21 Prosper Ahiabu

23 Miika Niemi <- 46'

30 Joonas Vahtera <- 89'


Vaihtopelaajat:

2 Josep Nuorela

4 Jesper Engström -> 89'

7 Aleksi Pahkasalo -> 46'

8 Sebastian Strandvall -> 46'

22 Teppo Marttinen

25 Samuel Lindeman

34 Antti-Ville Räisänen -> 66' 

Otteluennakko: KPV – VPS
Otteluennakko: KuPS – VPS

Rantamaantie 6, 65100 Vaasa

puh. (06) 318 2970

toimisto (at) vepsu.fi

Toimiston aukioloajat: Ma-Pe klo. 10-12 ja 14-16

Image
© 2022 Vaasan Palloseura. | Powered by: RStudio