Timo Harrista VPS Oy:n hallituksen uusi puheenjohtaja

IMG_5509 Timo Harri ja Riku Asukas

Vaasan Palloseura Oy:n hallituksen puheenjohtaja vaihtuu ja uudeksi puheenjohtajaksi on valittu Timo Harri. Hallituksen puheenjohtajana liki kymmenen vuotta toiminut Riku Asukas siirtyy nyt varapuheenjohtajan rooliin.

Viime viikolla pidetyn yhtiökokouksen päätöksen mukaisesti muina hallituksen jäseninä jatkavat normaalisti Petri Kuivamäki, Ville Laakkonen ja Vesa Rautakorpi. Uutena jäsenenä hallituksessa aloittaa myyntijohtaja Jari Saaranen, kun taas 23 vuotta hallituksessa ollut Stefan Nåhls jää nyt sivuun. Hallituksen sihteeriksi liittyy senior legal counsel Ilkka Puikkonen.

Harri on toiminut VPS Oy:n hallituksen jäsenenä vuodesta 2016. Hän painottaa seuralla olevan kolme selkeää, pitkän aikavälin tavoitetta.

- Ensimmäinen tavoite on saada VPS Oy:n toiminta taloudellisesti kestävälle pohjalle. Toinen tavoite on vahvistaa vaasalaista jalkapalloa ja nuorten pelaajien kehittymistä luomalla selkeä pelaajapolku alueen pelaajille. Kolmas tavoite on ansaita europaikka seuran vuonna 2024 pidettävän satavuotisjuhlan kunniaksi. Nämä ovat ne korkean tason tavoitteet, mitä kohti mennään, Harri määrittää.

Ensimmäisen tavoitteen osalta VPS on nyt oikealla tiellä. Kuluja on saatu karsittua, joten Ykköseen putoamisesta ja korona-ajasta huolimatta yhtiön talous on kehittynyt oikeaan suuntaan.

- Vaikka nyt on ollut todella haastava tilanne monilla puolin, niin tilanne on kehittynyt paljon parempaan suuntaan kuin mitä se on aikaisemmin ollut. Heinäkuun loppuun mennessä tulos on selkeästi plussalla, Harri kertoo.

Toisen tavoitteen osalta VPS on ehtinyt ottaa konkreettisia edistysaskeleita jo kuluvalla kaudella. Tänä vuonna VPS:n "homegrown" -pelaajien, eli seurassa vähintään kolme vuotta ikävuosien 12-21 välillä kirjoilla olleiden peliaika Ykkösessä on ollut peräti 42% kaikista peliminuuteista, kun ykkösen kaskiarvo on 20%.

- Fokuksemme on siinä, että pystymme kehittämään alueen nuoria pelaajia ja tuomaan heitä aina edustusjoukkueeseen asti. Haluamme keskittyä erityisesti Vaasan alueen nuorten pelaajien kasvattamiseen ja kehittämiseen. Emme toki katso pelkästään omaan alueeseen, vaan haemme pelaajia myös muualta, mutta pitkän aikavälin tavoitteemme on tulla tunnetuksi seurana, joka on hyvä nostamaan ja kehittämään pelaajia. Haluamme panostaa pelaajakehitykseen ja pelaajapolkuun nuorille pelaajille, Harri korostaa.

Kolmannen tavoitteen toteutumiseksi vaaditaan, että seura nousee ensin takaisin Veikkausliigaan. Vaikka Ykkösen kausi 2020 ei ole tuloksellisesti sujunut aivan suunnitelmien mukaan ja piste-ero Veikkausliigan karsintoihin pääsevään sarjakakkoseen alkaa olla jo suuri, on joukkueen tavoitteena yhä sarjanousu.

- Jos nousu ei toteudu vielä tänä vuonna, niin sitten ensi vuonna. Satsaamme siihen, että nousemme liigaan, mutta se halutaan tehdä nimenomaan niin, että iso osa pelaajarungosta on oman alueen kasvatteja. Meillä on nyt hyvä tilanne, koska täällä on tällä hetkellä paljon nuoria, potentiaalisia ja hyviä pelaajia. Heidän kehittäminen ja vieminen eteenpäin on asia, johon haluamme sitoutua, Harri määrittää.

Vepsun päämääränä on pystyä kehittämään koko Vaasan alueen jalkapalloa ja jalkapallokulttuuria. Siksi VPS on aloittanut yhteistyön myös toisen suuren vaasalaisseuran, VIFK:n kanssa. Yhteistyön turvin pyritään luomaan vanhempien ikäluokkien junioripelaajille seurarajat ylittävä laadukas yhteinen pelaajapolku aikuisten sarjoihin. (Linkki viime viikolla julkaistuun juttuun seurayhteistyöstä)

- Emme kuvittelekaan, että pystymme tekemään kaikkea pelkästään omin voimin. Tämä tehdään yhteistyössä VIFK:n kanssa, ja sitä yhteistyötä haluamme myös kehittää ja viedä eteenpäin, Harri muistuttaa.

Väistyvä puheenjohtaja Asukas kokee, että nyt oli oikea aika luopua puheenjohtajan paikasta.

- Minulla tuli yhdeksän ja puoli vuotta täyteen. Tämä on ollut hienoa ja mahtavaa aikaa. Paljon hienoja kokemuksia, hienoja kohtaamisia, ja koko urheiluun kuuluva tunneskaala on saatu koettua moneen kertaan. Vuosikymmenen aikana tapahtui paljon. Kolme asiaa on jäänyt erityisesti mieleen tästä ajasta. Pronssimitalit vuonna 2013, kolmet europelit, joista viimeiset saatiin pelata huikean kotiyleisön ja tunnelman edessä sekä tietenkin Elisa Stadionin valmistuminen. Paljon hienoja hetkiä Raidan parissa. Ilomielin luovutan "pallon" eteenpäin Timolle, Asukas kommentoi.

Harrin mukaan on ehdottomasti positiivinen asia, että Asukas jatkaa edelleen hallituksen varapuheenjohtajana.

- Pystymme hyödyntämään hänen pitkään kertynyttä kokemustaan ja tietotaitoaan edelleen. Nyt lähdetään uudella innolla kohti parempia aikoja. Yhdessä uuteen nousuun! Harri päättää. 

VPS luottaa oman alueen pelaajiin
Raportti: VPS jäi SJK Akatemiaa vastaan tasalukemi...

By accepting you will be accessing a service provided by a third-party external to https://vepsu.fi/

Rantamaantie 6, 65100 Vaasa

puh. (06) 318 2970

toimisto (at) vepsu.fi

Toimiston aukioloajat: Ma-Pe klo. 10-12 ja 14-16

Image
© 2020 Vaasan Palloseura. | Powered by: RStudio