Palloseurat pistejakoon – ”Vähän liian vuoristorataa”

Palloseurat pistejakoon – ”Vähän liian vuoristorataa”

Vaasan ja Kuopion Palloseura päätyivät 2-2 -tasapeliin tänään Elisa Stadionilla.

VPS-KuPS 2-2 (1-2)
21’ Böling 1-0
30’ Nissilä 1-1
45+3’ Salami 1-2
67’ Hakola 2-2 

Ottelun ensimmäinen 20 minuuttinen oli suhteellisen tasaista tekemistä. Pallo pyöri pääasiassa VPS:n puolella ja vaikka sitä hallitsi kenties enemmän kotijoukkue, oli eteneminen hankalaa. Sitten yhtäkkiä VPS rakensi mainion hyökkäyksen, jonka päätti Kim Böling siirtämällä Vepsun 1-0 -johtoon Joonas Vahteran syötöstä. Maali oli Bölingin Veikkausliiga-uran ensimmäinen.

Maalin jälkeen ote siirtyi kuitenkin kuopiolaisille. Vieraat painoivat peliä Vepsun päätyyn ja prässäsivät huolimattomastikin ajoittain pelannutta Raitaa. Puolen tunnin kohdalla Urho Nissilä sai paikan maalin edessä irtopallosta, eikä erehtynyt.

Enenevässä määrin KuPS sai häirittyä Vepsun pelinrakentelua ja sai riistoja hyvissä paikoissa. Vielä mustavalkolasien takaa katsottuna todella harmittavasti KuPS onnistui aivan avausjakson lisäajan (kolme minuuttia) lopussa, kun Sebastian Sorsa keskitti laidalta ja Gbolahan Salami puski varmasti pallon Vepsun verkkoon.

VPS sai avausjaksolla myös jobinpostia, kun Juho Lähde loukkaantui ja hänet korvasti 25 minuutin kohdalla Sebastian Strandvall. Vielä ei ole tarkkaa tietoa vammasta, mutta pelin jälkeen Lähde vaikutti siltä, ettei kyse ole mistään vakavammasta.

Entinen KuPS-pelaaja rokotti vanhaa seuraansa

Toisella jaksolla VPS ei meinannut saada aluksi kiriään käyntiin. Edelleenkään tekeminen ei ollut riittävän terävää ja KuPS onnistui katkomaan Vepsun hyökkäykset jo hyvin aikaisessa vaiheessa. Pikkuhiljaa mustavalkoiset onnistuivat kuitenkin saamaan juonesta kiinni. Se realisoitui lopulta 67. peliminuutilla, kun KuPS rikkoi boksin sisällä ja pallo vietiin pilkulle. Pilkulta sen latasi varmasti sisään viime kaudella Kuopiossa pelannut Juha Hakola.

Kun reipas vartti oli pelaamatta, sai KuPSin Gabriel minuutin sisään kaksi keltaista korttia ja hänet ajettiin niiden myötä punaisella ulos. Tämän jälkeen ote oli puhtaasti VPS:lla. Isännät pääsivät lähelle KuPSin maalia pyörittämään peliä ja saivat jokusen paikankin, viimeisimmän 90. peliminuutilla, kun Markus Jürgenson pääsi yrittämään maalintekoa lähietäisyydeltä. Otso Virtanen KuPS-maalilla kuitenkin torjui mainiosti. Näin ollen miesylivoimalla myllyttämisestä huolimatta pisteet jaettiin Elisa Stadionilla tänään lukemin 2-2.

– Ihan hyvä peli meiltä. Ottelusuunnitelma toimi hyvin monin paikoin. Pelaajat noudattivat sitä. Eka jakso oli hyvää pelaamista. VPS pääsi nopealla hyökkäyksellä eteen, kun meidän miesten jako vähän epäonnistui. Sitten tulimme tosi hyvin peliin uudestaan, KuPSin päävalmentaja Jani Honkavaara kommentoi jatkaen:

– Tokalla jaksolla prässilinja putosi vähän ja VPS sai otteen pelistä. Puolustimme sen hyvin ja punaisen kortin jälkeen olen tyytyväinen pelaajien tekemiseen. Emme passivoituneet liikaa ja olimme kärsivällisiä. Kyllähän siinä vähän kylmä hiki oli persuksissa, joten pisteeseen voi sinänsä olla tyytyväinen. pelaajia toki harmittaa kopissa.

Honkavaara ei lähtenyt valittamaan punaisesta kortista.

– Ilmeisesti se tulkittiin lupaavaksi hyökkäykseksi. Päätuomari näytti vähän epäröivän ja olihan se vähän siinä ja siinä, kun meillä oli kuusi miestä pallon alla. Ilmeisesti kuitenkin korkeus vaikuttaa ja rike tuli yli puolen kentän. Ehkä se siis oli oikeutettu kortti ja punainen, turha siitä ainakaan marista on, Honkavaara tuumi.

Ensimmäinen jakso KuPSin, toinen Vepsun

VPS-luotsi Petri Vuorinen harmitteli vaisua avausjaksoa.

– KuPS sai hyvän otteen ekalla puoliajalle. Me emme onnistuneet siinä mitä haemme. Emme myöskään ole aivan omilla vahvuuksillamme, kun joudumme puolustamaan matalassa blokissa. Etenkin, kun viime päivinä on tullut vähän takaiskuja puolustuslinjaan, niin se saattoi tänään näkyä.

– Ensimmäisellä puoliajalla KuPS oli siis parempi, mutt osapuolet kääntyivät toiselle jaksolle. Mahdollisuudet oli enempäänkin, mutta pitää olla tässä vaiheessa tyytyväinen pisteeseenkin. Ylivoimalla olisi varmasti pitänyt luoda joku paikka lisääkin murtautumiseen ja maalintekoon, mutta emme siinä onnistuneet. Petrattavaa on ainakin siinä, että pystymme pelaamaan parempia ensimmäisiä jaksoja. Niillä annamme etumatkaa ja sieltä on vaikeampi nousta. Pelaaminen on vähän liian vuoristorataa, Vuorinen analysoi.

Niin, puolustuslinjasta uupui tänään Ville Koskimaa ja Mikko Viitikko oli edelleen poissa kokoonpanosta.

– Koskimaa on poissa viikkoja. Hän sai yläraajavamman, kun hän kaatui harjoituksissa. Viitikollakin saattaa mennä viikkoja. Hänellä on alaraajavamma, Vuorinen paljasti.

VPS tänään: Meerits – Jürgenson, Lahti, Lampi, Engström – Lähde (25’ Strandvall), Hakola (86’ Clannon), Laatikainen – Vahtera, Böling (46’ Voutilainen) – Morrissey.

Penkillä: Volotinen, Levänen.

Artikkelikuva: Harri Bragge.