Vepsu voitti Lahden ennätysyleisön edessä – ”Iso kiitos vaasalaisille”

Vepsu voitti Lahden ennätysyleisön edessä – ”Iso kiitos vaasalaisille”

Vaasan Palloseura voitti tänään FC Lahden Elisa stadionin avausottelussa lukemin 1-0. Maalin iski pilkulta Pyry Soiri 83. peliminuutilla.

VPS-FC Lahti 1-0
83’ Soiri (RP) (VPS)

Ottelun avausjakso kulki hienokseltaan Vaasan Palloseuran hallinnassa. Katsomossa oli melkoinen karnevaalitunnelma ja yleisö eli upeasti mukana pelissä. Ottelun avausjaksolla ei kuitenkaan maaleja nähty. Paras paikka ilmaantui Andre Clennonille, joka pääsi ohjaamaan Steven Morrisseyn pitkän ilmasyötön kohti maalia, mutta laukaus torjuttiin kulmaksi.

– Meiltä tasapainoinen eka jakso. Saimme luotua muutaman hyvän paikan, parhaimpana esimerkkinä Clennonin tilanne, VPS-luotsi Petri Vuorinen jutteli pelin jälkeen.

Voutilainen pelasti pisteet maaliviivalta

Toisella jaksolla VPS:n peli hieman lopahti. Lahti sai pidettyä palloa ja oli hallitsevampi osapuoli. Vieraiden turmioksi koitui kuitenkin VPS:n nopea tilanteenvaihto 83. minuutilla, kun Jani Tanska joutui rikkomaan Juho Lähdettä rangaistusalueen sisällä. Pilkun kävi ampumassa sisään varmasti Pyry Soiri, jolle osuma oli jo kauden kuudes.

Lahti myllytti vielä kovasti aivan ottelun lopussa saaden pari loistavaa maalintekopaikkaa. Lisäajalla pallon putsasi lähes maaliviivalta kulman jälkitilanteesta uudeksi kulmaksi keskikenttäpelaaja Jerry Voutilainen.

– Toisella jaksolla otteemme katosi ja Lahti paransi peliään. Jouduimme puolustamaan enemmän. Sitten saimme pelistä uudelleen vähän kiinni ja pystyimme pidempiin pallonhallintajaksoihin. Lahden pelitapakin toki auttoi, kun he tiputtivat alemmas, Vuorinen analysoi jatkaen:

– Lahden tilanteet tulivat viimeisten kymmenen minuutin aikana ja niistä olisi voinut tulla maali, mutta me kestimme. Olen ylpeä joukkueesta. Jälleen nollapeli ja Lahti pääsi ampumaan suhteellisen kaukaa.

– Tuntui, että pelattiin hyvä vieraspeli. Rakenne oli hyvä, sillä saimme pidettyä Vepsun pallonhallinnan kaukana meidän maalista. Tulosta ei kuitenkaan saatu. Laukauksia oli puolet enemmän kuin vastustajalla, mutta niissä on näemmä parannettavaa. Harmittaa lopun ratkaisut, sillä pilkku oli tietysti meidän näkövinkkelistämme vähän heppoinen ja toisessa päädyssä jäi ehkä käsivirhe huomaamatta. Näitä tilanteita peleissä kuitenkin tulee, kommentoi puolestaan Lahden päävalmentaja Toni Korkeakunnas.

”Tiedän minkä takia herään joka aamu tästedes”

Vaasan Palloseuran ja FC Lahden välistä kamppailua seurasi tänään loppuunmyyty Elisa stadion. 5902 katsojan myötä tehtiin myös seuran kaikkien aikojen yleisöennätys. Tätä halusi myös Petri Vuorinen kommentoida.

– Vaikka tämä ei ollut virallinen avajaisottelu, oli paikalla varmaan 6000 katsojaa. Joku muu tietää lukemat tarkemmin. Joka tapauksessa iso kiitos vaasalaisille, sillä tätä kannatti kyllä odottaa. Puitteet ja tunnelma olivat loistavat ja yleisö eli mukana. Tiedän minkä takia herään joka aamu tästedes. Täällä ei huonosti pelata ja täällä pelataan myös yleisölle. Tänään ei tarvinnut motivoida pelaajia lainkaan. Kiitos kaikille niille, jotka ovat olleet mukana siinä, että Elisa stadion on meidän uusi kotipyhättömme, Vuorinen kehui vuolaasti.

VPS tänään:
Kobozev (MV) – Boxall (68. Lampi), Koskimaa, Viitikko, Levänen – Strandvall (73. Voutilainen), Lähde, Morrissey (83. Peth) – Vahtera, Soiri – Clennon

Penkillä: Sillanpää (MV), Lahti, Laatikainen, Hertsi.

Artikkelin kuva: Harri Bragge.