Tuore sopimuspelaaja Jürgenson Vepsusta: ”Rakastuin ensisilmäyksellä”

Tuore sopimuspelaaja Jürgenson Vepsusta: ”Rakastuin ensisilmäyksellä”

Vaasan Palloseuran tuore hankinta, laitapuolustaja Markus Jürgenson, oli yhtä hymyä Vaasan Palloseuran lehdistötilaisuudessa.

Kommentit tuoreesta sopimuksesta olivat ilahtuneita. Kyseessä on kokeneelle puolustajalle ensimmäinen sopimus ulkomailla.

– Olen onnellinen. Täytyy sanoa, että olen onnellinen etenkin siitä, että tein ensimmäisen sopimukseni Viron ulkopuolelle juuri Vaasan Palloseuran kanssa, Jürgenson jutteli.

Syksyllä 30 vuotta täyttävä Jürgenson vakuutti testijaksollaan ja treenipelissä Umeå FC:tä vastaan – ja vakuuttui itsekin.

– Kuulin etukäteen jo hyviä asioita ystäviltäni ja agentiltani. Kun saavuin testijaksolle, yllätyin silti positiivisesti seuran toimintatavoista, olosuhteista ja treeneistä. Voisi sanoa, että rakastuin ensisilmäyksellä, Jürgenson kehaisi.

VPS:n päävalmentaja Petri Vuorinen oli niin ikään hyvillään. Oikeaa laitapuolustajaa on etsitty ja sellainen Markuksen muodossa nyt löytyi.

– Markus teki hyvän vaikutelman alusta saakka. Olimme tyytyväisiä hänen ammattimaiseen tekemiseensä kentällä ja sen ulkopuolella. Hän myös näytti, että todella haluaa tulla juuri tänne ja siinä mielessä päätös oli helppo. Pelaajatyyppinä hän tuo juoksuvoimaa. Hän kykenee nousemaan laidalla ja on hyvä yksi-vastaan-yksi-tilanteissa sekä hyökkäys- että puolustussuuntaan.

Vepsun joukkue ei ole Jürgensonin sopimuksen myötä vielä valmis.

– Yksi tai kaksi pelaajaa kenties vielä tulee. Missä vaiheessa? Se jää nähtäväksi. Nyt meillä on hyvä määrä pelaajia, mutta kyllä me Pyryn (Soiri) lähdön myötä tarvitsisimme etenkin hyökkäävän pelaajan, Vuorinen kommentoi.

Artikkelikuva: Harri Bragge.