Ricardo Duarte VPS:n valmennusryhmään – Jani Sarajärvi ei jatka seurassa

Ricardo Duarte VPS:n valmennusryhmään – Jani Sarajärvi ei jatka seurassa

Vaasan Palloseuran valmennusryhmä kokee muutoksia. Jani Sarajärvi jättää seuran hänen sopimuksensa loppuessa tähän kauteen, mutta tilalle tulee portugalilaista osaamista Ricardo Duarten muodossa.

 

Duarte oli tutustumassa Vaasan Palloseuraan jo kesällä ja kävi vielä toistamiseenkin. Eurooppalaisia huippuvalmentajia Lissabonin yliopiston jalkapallovalmentamisen laitoksella kouluttanut Duarte tuo paljon uutta Vepsun valmennusryhmään. Valmentajana Duarte on urallaan työskennellyt muun muassa Portugalin pääsarjaseura Vitorian valmennusryhmässä.

– Ricardo on sympaattinen herrasmies kentän ulkopuolella. Hän tuo taas erilaista taitoa meidän tiimiimme. Hän on tutkinut jalkapalloa pitkään ja pääsee taas käytännön toteuttamiseen kiinni Vepsussa. Olen sanonut aiemminkin, että haluan, että VPS:n valmennusryhmässä on tietyillä osa-alueilla minua pätevämpiä kavereita ja näin tulee jatkossakin olemaan. Sillä tavalla opimme toisiltamme parhaiten. Ricardon kautta pelaamiseemme tulee varmasti uusia tuulia, päävalmentaja Petri Vuorinen kommentoi.

Sarajärven lähtöön ei liity draamaa, vaan se on ollut jo pidempään tiedossa. Pääluotsi Vuorisen mukaan asia oli valmennuksen kesken tiedossa jo keväällä.

– En missään nimessä olisi halunnut, että Jani lähtee, mutta tämä kuuluu jalkapalloon. Janin lähtö avasi kuitenkin taas uusia mahdollisuuksia ja siitä osoituksena se, että saimme Ricardon tänne.

Vuorinen ja Sarajärvi ovat tehneet pitkän päivätyön yhdessä. Kahden kauden aikana duo on luonut Palloseuralle uuden, vahvan, pelillisen identiteetin ja muuttanut toimintaympäristöä valtavasti.

– Paljon on tapahtunut siitä hetkestä, kun Janin kanssa istuimme Kaarlen kentän pukukopissa ja visioimme tulevaa kaksi vuotta sitten. Olen oppinut Janilta hurjasti. Hänellä on todella paljon tietotaitoa jalkapallosta sekä yleisesti fyysisestä puolesta. Jo ”scouttausvaiheessa” onnistuimme hyvin, että saimme Janin kaltaisen huippuvalmentajan Vepsuun.

– Janille kuuluu tosi iso kiitos siitä, mitä kahden vuoden aikana olemme saaneet aikaan. Niistä tavoitteista, jotka valmennusryhmänä itsellemme asetimme aikanaan, olemme joissain asioissa onnistuneet todella hyvin ja joissain asioissa taas vähän heikommin. Jani on ollut vahva tekijä tässä prosessissa.

Sarajärvi itse kokee niin ikään kiitollisuutta.

– Tämä on ollut värikäs ja vaiherikas matka. Päällimmäisenä mielessä on iso kiitollisuuden tunne, että olen saanut olla mukana näin merkityksellisessä projektissa.

– Olemme saaneet aikaan paljon keskustelua toiminnallamme. Osa on ollut positiivista, osa negatiivista, mutta pääasia on, että keskustelua on syntynyt, sillä näen sen sillä tavalla, että mikäli keskustelua ei synny, ei ketään kiinnosta. Meistä on puhuttu niin Vaasassa kuin koko Suomessakin, mutta meidät on noteerattu ulkomaita myöten.

Tulevaisuuden suunnitelmansa Sarajärvi tunnustaa avoimesti.

– Ne ovat täysin avoinna. Jo kaksi vuotta sitten, kun Vepsuun tulin, olin lähellä lähteä ulkomaille opiskelemaan lisää jalkapallosta ja kulttuurista. Silloin Petrin visioima prosessi Vepsun kanssa oli kuitenkin niin vakuuttava tekijä, että päätin jäädä. Mitään varmaa minulla ei ole tiedossa tulevaan, vaan lähden etsimään ulkomailta töitä. Mikäli töitä ei saman tien löydy, aloitan varmasti gradun tekemistä Lissabonin yliopistolle (jalkapallovalmentamisen laitos).

– On vaikea sanoa mikä ulkomaissa vetoaa, mutta jotenkin se palo oppia lisää jalkapallosta ja kulttuurista on niin vahva, että haluan sen vielä kokea. Ajattelin, että nyt se on tehtävä, jos meinaa, Sarajärvi jatkaa.

Seuran kannattajille ja vepsumielisille terveiset ovat niin ikään selkeät. Kiitosten lisäksi kannattaa löytää positiivisia asioita.

– Loppukausi aiheutti totta kai paljon negatiivisia tunteita ja puheita, kun tuloksia ei tullut. Siitä huolimatta olen sitä mieltä, että Vepsussa on rakennettu nyt todella hyvä pohja. Ei sovi unohtaa europaikan saavuttamista ja toiselle kierrokselle Eurooppa-liigan karsinnoissa menemistä tällä kaudella. Siihen ei usein suomalaisjoukkue pysty. Näiden kahden vuoden parhaissa saavutuksissa on paljon, josta ammentaa positiivista tulevaisuutta ajatellen.

Tulevaisuuden rakentamisen suhteen Sarajärvi painottaa niin ikään kokonaiskuvaa.

– Toivon myös, että ihmiset, jotka ovat seuran lähellä ja ympärillä aina johtoa myöten, näkevät metsän puilta. Toivon syvällistä ja analyyttista ajattelua edustusjoukkueen toimintaa kohtaan kokonaisuutena. Välillä on helppo takertua johonkin yksityiskohtaan sen ison kuvan sijaan.

VPS kiittää Jani Sarajärveä suuresti yhteisistä vuosista ja toivottaa onnea ja kaikkea hyvää jatkoon. Vastaavasti seura toivottaa Ricardo Duarten lämpimästi tervetulleeksi Raitaan. Portugalilainen on jo saapunut Vaasaan ja aloittaa työt joukkueen mukana tulevalla viikolla.

Valmennusryhmään tulee muitakin muutoksia, sillä VPS:n A-junioreita valmentanut ja edustusjoukkueen valmennusryhmässä mukana ollut Riku Paularinne siirtyy FC Hongan organisaatioon. VPS kiittää Rikua niin ikään yhteisestä ajasta ja toivottaa onnea jatkoon. Tiedotamme lisää valmennusryhmästä ja joukkueesta marraskuun aikana.