Raportti: Historiallinen maaliton tasapeli Seinäjoella

untitled-1

VPS ja SJK väänsivät Seinäjoen OmaSP Stadionilla historiansa ensimmäisen 0-0 -tasapelin.

SJK-VPS 0-0

Ottelu alkoi SJK:n osalta lupaavasti, sillä jo kolmannella minuutilla se sai vapaapotkun Vepsun boksin tuntumasta. Maximo Tolonen latasi pallon kuitenkin ylähirteen.

Kymmenisen minuuttia myöhemmin Denys Oliynyk pääsi ampumaan, mutta Samu Volotinen torjui pallon kulmaksi, josta SJK ei tuottanut tulosta. SJK sai muutenkin painettua Vepsua avausjaksolla alas ja sai useammankin kulmapotkun.

Oliynyk oli asialla myös jakson loppupuolella kokeillen laukausta lähes identtisestä paikasta, mutta Volotinen oli jälleen pallon tiellä. Vielä aivan jakson lopussa Jarkko Hurme pääsi puskemaan ja Volotinen joutui jälleen torjuntapuuhiin. Kertaalleen avausjakson aikana VPS-puolustuksen sekoilu oli aiheuttaa Aristote Mbomalle tyhjän maalin, mutta Timi Lahti pelasti tilanteen viime hetkellä.

Vepsun paikat avautuivat Jesper Engströmille ja Juho Lähteelle. Engström kokeili kaukolaukausta pelin 14. minuutilla. SJK-vahti Jesse Öst kuitenkin torjui pallon kulmaksi, jonka jälkitilanteesta VPS ei saanut maalipaikkaa luotua.

Puolen tunnin pelin jälkeen puolestaan VPS pelasi mainion nopean hyökkäyksen, jossa pallo pedattiin lopulta Lähteelle. Lähde oli kuitenkin sen verran heikossa asennossa, ettei onnistunut ohjaamaan palloa etukulmalta kohti maalia.

Toinen jakso oli pelillisesti VPS:n ja Raita hallitsi palloa pitkiä jaksoja pelistä. Maalipaikat olivat kuitenkin todella vähissä läpi toisen puolikkaan. VPS sai muutaman hässäkän SJK:n boksiin ja SJK puolestaan uhitteli muutamalla pitkällä pallolla linjana taakse, mutta kumpikaan joukkue ei todellisille tonteille päässyt.

Toisen jakson paras tontti oli avautua Steven Morrisseylle, kun Jerry Voutilainen pelasi aivan ottelun lopussa jamaikalaiselle loistavan pallon SJK:n linjan taakse. Pallo kuitenkin karkasi, eikä Morrissey päässyt yrittämään viimeistelemistä.

- SJK sai meidät ensimmäisellä jaksolla useasti painettua syvälle. He aloittivat hyvin ja saivat kulmia ja vapareita meidän päätyymme. Se aiheutti ongelmia meille. Avausjakso oli heiltä parempi kuin meiltä, VPS-luotsi Petri Vuorinen kommentoi jatkaen heti perään:

- Jalkapallossa on tärkeää, että pystyy pitämään nollan vaikeilla hetkillä, kuten me ensimmäisellä jaksolla. Se antoi mahdollisuuden voittoon. Hallitsimme toista puoliaikaa ja SJK joutui yrittämään pitkiä syöttöjä linjan taakse hyökäten nopeasti.

Vuorisen mukaan kotijoukkue väsähti.

- SJK:n jalat loppuivat. Kunto loppui ja he väsähtivät täysin. Pelaajat huomasivat sen hienosti ja ottivat homman haltuun. Meidän olisi pitänyt pystyä tekemään maali toisella jaksolla. Paikkoja ei juuri tullut ja siinä meillä on kehitettävää toiseen peliin. Toinen jakso antoi meille kuitenkin itseluottamusta, sillä sen aikana monessa asiassa nähtiin meiltä hyvää pelaamista aikaisempiin peleihin verrattuna.

Ennakkohaastattelussa Vuorinen kommentoi, että odottaa tarkkaa alkua pelille, jonka sytyttää maali tai jokin yksittäinen tapahtuma. Tuota sytykettä ei tänään kuitenkaan nähty ja pelillisesti ottelu oli lopulta melko tarkkaa tekemistä molemmilta.

- Kyllä se oli suhteellisen tarkkaa, se on totta. Otimme muutenkin vähän matalammalta ja etäisyydet olivat tiiviimpiä. Ei sellaista yksittäistä sysäystä tai maalia tullut. Hienosti toimimme kuitenkin puoliajalla. Puhuimme maltista ja organisoinnista ja se näkyi hyvin meidän pelaamisessamme toisella puoliajalla. Ne olivat tuottaa meille tänään jotain. Asenne tulee olla kunnossa aina, mutta se yhdistettynä näihin kahteen muuhun asiaan olivat tänään tärkeitä juttuja.

Jobinpostia VPS sai Jesper Engströmin loukkaantumisen muodossa. Engström vaihdettiin kentältä toisella jaksolla. Heti pelin jälkeen Vuorinen ei kuitenkaan osannut sanoa laitapakin vaivojen vakavuudesta.

- En osaa vielä sanoa mikä tilanne tarkalleen on. Tuntemuksia kuitenkin oli heti, Vuorinen sanaili ja jatkoi:

- Ehkä tässä on vielä syytä miettiä muutaman päivän aikana, että kannattaako puolustuslinjaan hankkia uusi pelaaja. Olen tyytyväinen omiin pelaajiimme ja tekeminen on ollut yhtenäistä. Jos uusia pelaajia ei tule, niin näytämme kaikille, että tällä jengillä kyllä pärjää.

Seuraava ottelu on siis jälleen Pohjanmaan derby, joka pelataan tällä kertaa Elisa Stadionilla. Liput otteluun ovat myynnissä Vepsun verkkokaupassa.

OSTA LIPUT VPS-SJK -OTTELUUN TÄSTÄ!

VPS tänään: Volotinen - David, Lahti, Auvinen, Engström (53' Ojamaa) - Strandvall, Jama, Voutilainen, Lähde (71' Vahtera), Hakola - Caé (85' Morrissey)

Penkillä: Meerits, Gatambiye, Alanko, Gueye.

Artikkelikuva: Harri Bragge.

VPS J Akatemia haki lauantaina vierasvoiton Esse I...
Petri Vuorisesta kuukauden valmentaja! Lähde ja Vo...
Image

Rantamaantie 6, 65100 Vaasa

puh. (06) 318 2970

toimisto (at) vepsu.fi

Toimiston aukioloajat: Ma-Pe klo. 10-12 ja 14-16

Image
© 2024 Vaasan Palloseura. | Powered by: RStudio