Meerits jatkaa Vaasan Palloseurassa – ”Tavoite on että Marko kehittyy huippuveskariksi Vepsussa”

29.8.2017

Vaasan Palloseura on käyttänyt Marko Meeritsin sopimuksessa olleen option. Näin ollen virolaismaalivahti jatkaa VPS:n riveissä myös kaudella 2018.

Aikanaan Hollannin pääsarjaakin pelannut Meerits on tällä kaudella vakuuttanut monipuolisella tekemisellään niin torjuntatyöskentelyn kuin jalalla pelaamisen suhteen. Meerits teki tammikuussa 2017 VPS:n kanssa 1+1 -vuotisen sopimuksen, jonka optiopykälä on nyt käytetty.

– Meeritsin jatko on tärkeä meidän joukkueelle. Marko on tuonut omaa osaamista ja molempien tahtotila on, että Marko jatkaa hyvää työtä Henkan kanssa. Kehitettävää on vielä muun muassa liikkuvuudessa ja torjuntatyöskentelyssä. Tavoite on että Marko kehittyy huippuveskariksi Vepsussa, päävalmentaja Petri Vuorinen kommentoi tuoretta sopimusta.

Viron maajoukkueen mukana koko kauden säännöllisesti ollut Meerits on tällä hetkelläkin edustamassa kotimaataan MM-karsintaotteluissa Kreikkaa ja Kyprosta vastaan.

Artikkelikuva: Juha Tamminen.

Jerry Voutilaiselle pitkä jatkosopimus – ”Ottanut ...
IFK Mariehamn piirun verran parempi – ”He olivat t...
Image

Rantamaantie 6, 65100 Vaasa

puh. (06) 318 2970

toimisto (at) vepsu.fi

Toimiston aukioloajat: Ma-Pe klo. 10-12 ja 14-16

Image
© 2024 Vaasan Palloseura. | Powered by: RStudio