Kokenut virolaispuolustaja vahvistamaan Vepsua

Kokenut virolaispuolustaja vahvistamaan Vepsua

Tunti sitten uutisoitiin Pyry Soirin lähdöstä ulkomaille. Sen lisäksi tapahtuu liikennettä myös sisään päin, nimittäin Vaasan Palloseura on solminut 1+1-vuotisen sopimuksen Markus Jürgensonin kanssa.

Jürgenson, 29, on virolaisen Tammekan kasvatti ja sen lisäksi hän on edustanut TVMK:ta ja viimeisimpänä FC Floraa. Florassa hän on pelannut vuodesta 2008 lähtien. Jürgenson on voittanut kolme Viron mestaruutta, kaksi hopeaa ja kaksi pronssia. Viron Cup-voittoja tililtä löytyy neljä.

Kyseessä on kokenut laitapuolustaja, joka on edustanut myös Viron nuorisomaajoukkueita ja A-maajoukkuetta. 180-senttinen pelaaja oli aiemmin VPS:n testissä ja pelasi Umeå FC:tä vastaan harjoitusottelun, jossa hän syötti Steven Morrisseyn tekemän voitto-osuman.

VPS kertoo lisää aiheesta myöhemmin.

Artikkelikuva: Harri Bragge.