Janakkalan Pallon kasvatti hakee nousujohteiselle uralleen jatkoa Vaasassa: ”Tavoite on täyttää odotukset”

Janakkalan Pallon kasvatti hakee nousujohteiselle uralleen jatkoa Vaasassa: ”Tavoite on täyttää odotukset”

Toppari Eero-Matti Auvinen oli Vepsun testissä marraskuussa parin viikon ajan. Hän vakuutti valmennuksen ja joulukuussa hän solmi seuran kanssa kaksivuotisen sopimuksen. Jututimme ”Egeä” miltä meno Vepsussa on maistunut.

Auvisen jalkapalloura alkoi Janakkalan Pallossa 6-vuotiaana ja B-juniori-ikäisenä hän siirtyi Hämeenlinnan Jalkapalloseuraan. A-junioreissa vierähti pari vuotta ennenkö miehen tie vei FC Hämeenlinnan paitaan. Kakkosdivaria Auvinen ehti pelata vuoden verran, minkä jälkeen kutsui Ykkösen FC Haka. Valkeakoskelta matka jatkui pohjoiseen, AC Ouluun, jossa Auvinen pelasi mainion kauden viime kesänä.

– Ainakin toistaiseksi ura on ollut aika nousujohteinen. Toivotaan, että jatkuukin samalla tavalla, Auvinen hymyili.

Vepsu oli Auvisen suhteen ajoissa liikkeellä ja sai pelaajan nopeasti testijaksolle kauden päätyttyä.

– Ei oikeastaan ehtinyt tulla vielä muita vaihtoehtoja, kun kuulin agentiltani, että Vaasaan pääsisi testiin. Mielelläni lähdin liigaseuraan näytille ja kaikki menikin hyvin. Viihdyin tosi hyvin sen pari viikkoa, mitä mukana olin ja oli helppo päätös, kun sai kuulla, että VPS on kiinnostunut, ”Ege” kommentoi.

Auvisen tavoite on luonnollisesti napata selvä ruutu kokoonpanosta saman tien.

– Tavoite on pelata mahdollisimman paljon ja täyttää odotukset niin hyvin kuin pystyy. Lyhykäisyydessään se peliaika on ykkösasia. Toki Veikkausliiga on uusi sarjataso ja sen näkee miten nopeasti siihen tottuu. Kyllä minä yritän ottaa heti topparin paikan haltuun, Auvinen.

Olo on myös ollut raitapaitojen joukossa tervetullut. Joukkue on ottanut Auvisen mainiosti vastaan.

– Tulin tosi hyvin juttuun kaikkien kanssa jo testijaksolla ja olen päässyt tosi nopeasti ja mukavasti mukaan touhuun.

Liikkuva toppari pelaa rauhallisesti ja varmasti pallon kanssa, mutta tietyissä asioissa on vielä petrattavaa.

– Kyllä pelinavaaminen on se minun vahvuuteni. Pallon kanssa olen parhaimmillani. Minulla on myös aika hyvä pomppu, joten pääpalloja koitan peleissä voittaa hyvällä prosentilla. Petrattavaa riittänee kokonaisvaltaisesti joka osa-alueella, mutta suurin painotus kehityksen osalta on tällä kaudella varmasti puolustussuunnan pelaamisessa ja fysiikkapuolella, Auvinen analysoi.

Jotain Auvisesta kertoo pelaajana sekin, että hän ansaitsi viime kaudella AC Oulun faniryhmältä vuoden pelaaja -tunnustuksen.

– Se oli hieno juttu ja olin todella otettu siitä. En omasta mielestäni ole erityisen räikeä persoona, mutta ehkä peliotteet sujuivat sitten sen verran hyvin, että onnistuin pelaamaan itseni fanien suosioon, tunnollisen oloinen topparilupaus kommentoi.

Toivon mukaan Auvisen uralla nähdään tällä kaudella seuraava askel ja mies onnistuu vakuuttamaan myös vaasalaiskannattajat. Ensimmäistä kertaa herran otteita on mahdollista tulla katsomaan kotikentällä viikon päästä lauantaina (20.1.), kun VPS kohtaa Umeå FC:n harjoitusottelussa Fennia Arenassa. Peli starttaa kello 17:00.

– Odottavaiset fiilikset on pelin suhteen. Pelien takiahan tätä tehdään ja jokainen varmasti odottaa jo vuoden ensimmäistä. Pyrimme onnistumaan heti hyvin ja nappaamaan kauden ensimmäisen voiton. Vaikka kyseessä on treenipeli, niin ainahan sitä voitto on tavoitteena, kun peli alkaa.

OSTA LIPUT / KAUSIKORTTI.