VPS palasi tänään joukkueharjoituksiin

vps_akatemia-sporting_kristina-270720-6

VPS:n tauko joukkueharjoituksista on päättynyt tänään, ja tänään harjoiteltiin Elisa Stadionilla taas normaalisti. Yhteisharjoituksista oli jouduttu pitämään puolentoista viikon tauko joukkueen sisäisen koronatapauksen takia. Myöhemmin koronatartuntoja todettiin vielä kolme lisää. Tauon aikana joukkue harjoitteli omatoimisilla ohjelmilla fyysisen kunnon ylläpitämiseksi.

- Totta kai piti aloittaa vähän kevyemmin tänään. Keskityttiin saamaan pallokosketuksia, ja sitten lähdetään rakentamaan peliä kohti, VPS:n päävalmentaja Christian Sund kertoo.

VPS:n loppukauden ottelurytmi on tiivis. Jäljellä on neljä peliä, jotka kaikki pelataan 12 päivän sisään. Kuormitusta ei helpota, että joukkueessa koronatartunnan saaneet neljä pelaajaa ovat tietysti edelleen karanteenissa, ja heidän lisäkseen neljä pelaajaa oli sivussa harjoituksista muista syistä.

- En tiedä, onko Vepsulla koskaan ennen ollut näin tiukkaa ottelurytmiä. Ei ole ihannetilanne. Mutta täytyy muistaa, että koko vuosi on ollut poikkeuksellinen, ja tästäkin meidän pitää selvitä. Jos me ei tätä yritetä voittaa, niin sitten korona voittaa, ja sitä emme halua, Sund valaa uskoa.

VPS:n loppukauden otteluohjelma:

Ti 20.10. klo 18:30: MuSa - VPS

Su/sö 25.10. klo 16:00: VPS - Gnistan

Ke/On 28.10. klo 18:30: VPS - KTP

La/Lö 31.10. klo 16:00: MP - VPS

Kahden kotiottelun järjestelyistä tiedotetaan mahdollisimman pian.

Elisa täyteen! - VPS huutokauppaa kaikki 10 lippua...
VPS:n koronavirustilanne ja sen vaikutukset loppuk...
Image

Rantamaantie 6, 65100 Vaasa

puh. (06) 318 2970

toimisto (at) vepsu.fi

Toimiston aukioloajat: Ma-Pe klo. 10-12 ja 14-16

Image
© 2024 Vaasan Palloseura. | Powered by: RStudio