kirjoittanut VPS - Vaasan palloseura 29.03.2024
Kategoria: 2018

Otteluraportti: VPS - FF Jaro | Harjoitusottelu

VPS otteli pitkän harjoituskautensa viimeisen ottelun perjantaina, kun Lemonsoft Stadionilla vastaan asettui Raidan vanha derbyvastustaja FF Jaro. Vepsu loi runsaalle kotiyleisölleen vakuuttavan näytöksen, kun vierasjoukkue joutui kovan maalitehtailun alle ottelun päättyessä lopulta Raidan voittoon 5-1 lukemin.

 

Ottelun alusta lähtien Vepsu otti pelissä vahvasti kuskin paikan, ja kotijoukkueen pallollinen peli toimi selvästi paremmin kuin harjoituskauden alussa. VPS pelasi vaarallisesti hyökkäysalueella, ja ottelun ensimmäisen maalin iskikin Vepsun tanskalaiskärki Mads Borchers jo 13 peliminuutilla ohjaamalla Prosper Ahiabun laukauksen maaliin. Kotijoukkueen vahva tekeminen jatkui Jaron päädyssä, ja ottelun seuraavaa maalia saatiinkin ihastella pian vapaapotkusta, kun Joonas Vahteran upean haaston jälkeinen rike oikeutti pallon boksin ulkoreunalle lauottavaksi. Vetokunnian sai Vepsun puolustuslinjan vasenjalkainen toppari Martti Haukioja, jonka matala ja kova veto painui Jaron muurin ohi verkon perukoille.

 

Peli oli pian jo 3-0, kun pallo osoitettiin Jaro-boksin pisteelle rikkeen seurauksena. Pahanteossa nähtiin jälleen Mads Borchers, joka pommitti takuuvarmasti pallon maaliin 11 metristä. Jaro onnistui kaventamaan tilanteeksi 3-1 ennen taukoa Joni Remesahon toimesta, mutta Vepsun dominoiva esitys oli ensimmäisen puoliajan selvä puheenaihe. 

 

Toinen puoliaika jatkui Vepsun vahvassa hallinnassa, ja peli näytti kääntyvän yhä enemmän vaasalaisille ottelun edetessä. Raidan epäonneksi loistavat maalipaikat eivät useimmiten johtaneet maaliin asti, kun Jaron pelastavana enkelinä toimivat lukuiseen kertaan maalivahti Sergey Lazarev tai maalin raudat.

 

Viimein 69 minuutilla kuitenkin Jaron onni murtui, kun Gleofilo Vlijterin vasemman jalan tarkka laukaus painui Jaro-maalin oikeaan alanurkkaan. Vepsu jatkoi viihdyttävää hyökkäyspeliään ottelun loppuun asti, ja illan viimein kruunasi Riku Jääskän pommittama kaukolaukaus boksin ulkoreunalta 84 minuutilla. Vepsun harjoituskauden viimeinen ottelu tarjosi runsaalle yleisölle erittäin viihdyttävää sekä maalirikasta jalkapalloa, ja ottelu päättyikin lopulta Vepsun vakuuttavaan 5-1 voittoon.

 

VPS:n päävalmentaja Jussi Nuorela oli varsin tyytyväinen joukkueen suoritukseen. 

- Hyvä peli meiltä kokonaisuudessaan. Jaro oli tänään kuitenkin hyvä, vaikka teimme pelistä helponkin näköistä loppua kohden. Olimme ensimmäisellä jaksolla tehokkaita erikoistilanteista, ja kokonaisvaltaisesti kontrolloimme peliä hyvin. 

- Tiesimme aika hyvin, miten Jaro tulee peliin sisään, ja oli hyvä, että pääsimme harjoittelemaan sen seurauksena paljon pallollisena. Onnistuimme pallollisessa pelissämme hyvin, ja saimme aikaan hyviä hyökkäyksiä. Saimme ehjät 90 minuuttia, ja pystyimme pitämään tempoa hyvin yllä, Nuorela tuumaa.

 

VPS avaa Veikkausliiga-kautensa lauantaina 6.4. Valkeakoskella, kun Raitaa isännöi FC Haka. Muista katsoa ottelu suorana Ruudusta!

 

VPS - FF Jaro 5-1

 

1-0 Mads Borchers 13’

2-0 Martti Haukioja 25’

3-0 Mads Borchers 31’

3-1 Joni Remesaho 42’

4-1 Gleofilo Vlijter 69’

5-1 Riku Jääskä 84’

 

 

VPS Kokoonpano

 

1 Teppo Marttinen

5 Mikko Pitkänen <- 46’

11 Mads Borchers <- 70’

12 Prosper Ahiabu

16 Teemu Hytönen <- 62’

19 Martti Haukioja

20 Juho Hyvärinen <- 62’

23 Miika Niemi

30 Joonas Vahtera <- 70’

31 Alfie Cicale <- 85’

33 Akoon Kuek <- 46’

 

 

Vaihtopelaajat:

 

22 Rasmus Leislahti

3 Deng Madut -> 46’

6 Felix Friberg -> 85’

7 Samu Alanko -> 62’

9 Riku Jääskä -> 70’

10 Gleofilo Vlijter -> 62’

14 Peter Eletu -> 46’

17 Kalle Multanen -> 70’