kirjoittanut VPS - Vaasan palloseura 01.11.2023
Kategoria: 2018

Otteluraportti: FC Honka - VPS | Eurolopputurnauksen finaali

Eurolopputurnauksen finaalin ensimmäinen osaottelu päättyi Vepsun näkökulmasta onnellisesti Raidan ottaessa tärkeän 0-1 voiton Tapiolassa. Honka antoi kotikentällään parastaan, mutta kovassa vireessä viilettävä Vepsu onnistui kääntämään pelin voitokkaaksi ottelun viimeisillä minuuteilla. 

 

Peli alkoi tasaisissa merkeissä. VPS eteni hyökkäysalueelle sulavasti, mutta Hongan hyvin organisoidun puolustuksen seurauksena keltamustien boksiin murtautuminen oli Raidalle haastavaa. Honka pyrki etenemään kohti Vepsun päätyä todella vaarallisilla vastahyökkäyksillä, ja ensimmäisen vartin aikana kotijoukkueen avausmaali oli kaksikin kertaa hyvin lähellä. Taidokkaista maalintekopaikoista vastasi Honka-toppari Aldayr Hernandez, jonka saksipotkuyritys sekä voimakas pusku hyökkäyskulmasta eivät kuitenkaan tuottaneet espoolaisille tulosta.

 

Vaikka VPS hallitsi palloa pidempiä jaksoja ensimmäisellä puoliajalla, Honka oli vaarallisempi omissa paikoissaan. Ensimmäisellä jaksolla ei kuitenkaan nähty maaleja, ja täten tauolle siirryttiin 0-0 tasalukemissa.

 

Honka aloitti toisen puoliajan vahvasti, ja hallitsi lopulta pitkälti toista jaksoa. Honka pelasi energisesti etenemällä vauhdikkaasti laitojen kautta Vepsun päätyyn, ja leikaten usein keskelle laukaisupaikkoja haistellen. Vepsun uhrautuvasti pelannut puolustuslinja oli kuitenkin paikallaan blokkaamassa maalia kohti lähtevät laukaukset. 

 

Honka sai luotua vaarallisia paikkoja, mutta pallo ei Vepsun onneksi löytänyt verkkoon asti. Raita vaati myös muutaman äärimmäisen tärkeän torjunnan Teppo Marttiselta, jotta pelin avausmaalia ei nähty VPS:n päädyssä. Myös Vepsu sai kaksi huippupaikkaa Hongan alueella, joista vastasi Peter Michael. Nigerilaishyökkääjän läpiajo 52 minuutilla päättyi Maksim Rudakovin upeaan torjuntaan, kun taas VPS-maalitykin puskuyritys 82 minuutilla meni hiuksen hienosti ohi maalin, pitäen pelin edelleen tasalukemissa.

 

85 peliminuutti osoittautui pelin kannalta ratkaisevaksi, kun tuttu kasvo nousi jälleen sankarin rooliin. Prosper Ahiabun loistava pystysyöttö lähetti Peter Michaelin läpijuoksuun, josta nigerilaishyökkääjä sijoitti pallon kylmänviileästi oikeaan alanurkkaan. Maali oli Michaelille jo kauden kahdeksastoista.

 

Michaelin osuman jälkeen Honka haki vimmatusti tasoitusmaalia luoden valtavaa painetta vieraiden päätyyn. Vepsun kivenkova puolustus piti kuitenkin päänsä puhtaana loppuun asti edeten finaalin toista osaottelua kohti 1-0 johdossa.

 

VPS:n päävalmentaja Jussi Nuorela kertoo ottelun olleen haastava, mutta lopulta hyvä suoritus Raidalta.

- Todella tiukka, tasainen ja kova vääntö takana. Peli sisälsi paljon kaksinkamppailuja ja kovaa vauhtia. Luonnonnurmi vaikutti tällä kertaa ehkä liian paljon omaan pelaamiseemme huonojen teknisten suoritusten merkeissä, mutta muuten suoriuduimme hyvin. Pelin ensimmäinen jakso oli meiltä hyvin kontrollissa, ja kykenimme hallitsemaan sekä rakentamaan koko ajan. Se oli myös osittain Hongan valinta, etteivät he prässänneet meitä aktiivisesti, vaan pitäen pakkansa tiiviinä ja alhaalla. Honka sai luotua huolimattomista pallonmenetyksistämme muutamia vaarallisia vastahyökkäyksiä. 

- Toisella jaksolla Honka puolusti huomattavasti aktiivisemmin nostaen prässiään korkeammalle ja vaikeuttaen pelinrakenteluamme. Emme kyenneet olemaan tarpeeksi rauhallisia palloissamme, mutta kun saimme pallon yläalueelle, saimme myös sen pidettyä siellä. Honka oli aktiivisempi ja hallitsevampi toisella jaksolla, ja Tepolta saimme nähdä muutaman erittäin tärkeän torjunnan, Nuorela tuumaa.

 

Vaikka Honka hallitsikin toista puoliaikaa, Nuorelan mukaan molemmat joukkueet saivat luotua tasaisesti laadukkaita maalintekopaikkoja.

- Täytyy myös sanoa, että meillä oli myös kaksi huippupaikkaa toisella jaksolla, jotka molemmat osuivat Peterille. Kolmas paikkamme tuli hieman Hongan avustuksella, josta teimme viimein ratkaisevan maalin. Tilanteideinkin valossa peli oli mielestäni tasainen, sillä molemmilla oli paikkansa. Teimme sen yhden, ja Honka taas ei tehnyt. Ansaitsimme 0-1 voiton, ja meillä on sunnuntain peliin hyvät lähtökohdat. Honka näytti jälleen oman laatunsa. Jouduimme tekemään kovan työn, jotta saimme tuloksen ottelusta, Nuorela toteaa.

 

Eurolopputurnauksen finaalin toinen osaottelu pelataan tulevana sunnuntaina Vaasassa. Nuorela toivoo ottelutapahtumaan yleisöryntäystä, sillä pelattavan ottelun panokset ovat valtavat.

- Meillä on maalietu sunnuntaina, mutta peli on vasta puolessa välissä. Sunnuntaista tulee pitkä ja kova taistelu. Mielenkiintoinen peli edessä. Toivottavasti saamme todella paljon vaasalaisia katsomoon ja ison kannustuksen viimeiseen peliimme, sillä sitä myös tarvitsemme. Meillä on mahdollista näyttää suomalaiselle jalkapalloyleisölle, että stadion saadaan täyteen tässäkin vaiheessa vuotta, Nuorela ilmoittaa toiveikkaana.

 

VPS pelaa Eurolopputurnauksen finaalin seuraavan osaottelun sunnuntaina 5.11. kotikentällään Vaasan Lemonsoft Stadionilla kello 16:00. Liput otteluun löydät osoitteesta www.lippu.fi. Jos et pääse paikan päälle kannustamaan Vepsua, muista katsoa ottelu suorana Ruutu+ palvelusta!

 

 

FC Honka - VPS 0-1

 

0-1 Michael 85’

 

 

 

VPS Kokoonpano:

 

1 Teppo Marttinen

3 Juhani Pikkarainen

4 Jesper Engström <- 86’

5 Mikko Pitkänen

14 Peter Michael

18 Harry Sawyer <- 71’

20 Tyler Reid

21 Prosper Ahiabu

25 Samuel Lindeman

34 Antti-Ville Räisänen

44 Evgeniy Bashkirov

 

 

Vaihtopelaajat:

 

15 Jonathan Viscosi

8 Sebastian Strandvall

11 Savio -> 71’

13 Baba Mensah

23 Miika Niemi -> 86’

28 Roni Hudd

77 Samu Alanko