kirjoittanut VPS Ylläpito 19.05.2017
Kategoria: 2018

Morrisseyn hattutempulla voitto JJK:sta – ”2-1 -maali helpotti”

Vaasan Palloseura kaatoi tänään JJK:n vieraskentällä. Ottelu päättyi vaasalaisten 4-1 -voittoon.

JJK-VPS 1-4 (1-1)
9′ Morrissey 0-1
36′ Oma maali 1-1
81′ Clennon 1-2
84′ Morrissey 1-3
90′ Morrissey 1-4

Ottelu alkoi Vepsun hienoisessa komennossa, eikä JJK:n prässi purrut kunnolla, vaan VPS pelasi hyvin paineen alta ulos. Yhdeksännellä minuutilla vieraat järjestelivät mainion hyökkäyksen, jonka päätti Steven Morrissey mainioon sijoitukseen takakulmaan. Vepsun hienoon 0-1 -osumaan syötön antoi Juho Lähde.

Maalin jälkeen ote alkoi hiljalleen siirtyä JJK:lle, jonka paineistus alkoi toimia paremmin. Pomppuisella Harjun stadionin kentällä Vepsun pelinrakentelu alkoi hieman takellella ja lopulta 36. peliminuutilla sattui virolaispuolustaja Markus Jürgensonille iso vahinko, kun maalivahti Marko Meeritsille tarkoitettu syöttö nousi liiaksi ja leijaili virolaisvahdin yli Raidan omaan verkkoon.

Jakson loppu pelattiin tasaisissa merkeissä, eikä kumpikaan joukkue onnistunut paikoistaan lisäämään maalimäärää.

Tiesimme, että on vaikea peli tulossa haastavassa paikassa. Veikkausliigassa kaikki pelit ovat tiukkoja, se ei ole klisee. Saimme hienon alun ja rakensimme hienon maalin. Sen jälkeen emme olleet ensimmäisen jakson tekemiseemme tyytyväisiä pelaamiseemme.

Loistava henki joukkuessa

Laitapuolustaja Markus Jürgenson vaihdettiin puoliajalla pois, mutta kyse ei ollut yhdestä virheestä.

– Markus ei tullut sen takia ulos, vaan pelaamisessa oli muitakin asioita, jotka vaikuttivat. Ei yksittäinen syöttö tai virhe ratkaise tuollaisia asioita. Siinä Markokin (maalivahti Meerits) olisi voinut ottaa pallon käsiin, eikä siitä olisi tullut kuin epäsuora vapaapotku.

– Meillä on loistava joukkuehenki, mikä näkyi tänäänkin niin puoliajalla kuin pelin jälkeen kopissa. Emme aja ketään minkään alle, vaan meillä on loistava ryhmä, joka tukee vaikeilla hetkillä. Hoidamme tällaiset tilanteet hienosti, päävalmentaja Vuorinen totesi.

Toisen jakson alussa JJK jatkoi hyvää pelaamistaan, mutta hiljalleen VPS alkoi saada taas juonesta kiinni. Ottelun kulminaatiopisteeksi nousi lopulta JJK-toppari Felix Gustavssonin saama toinen keltainen kortti noin 20 minuuttia ennen täyttä aikaa. Ulosajon myötä VPS pääsi painamaan peliä yhden miehen ylivoimalla kohti JJK-päätyä ja vaihtoi saman tien myös kolmen topparin linjaan nostaen laitapuolustajia entistä ylemmäs. Jyväskyläläiset alkoivat loppua kohden tämän myötä myös väsymään

– Kovalta tuntui tuomio kentällä, mutta en ole nähnyt hidastuksia tai mitään. Vajaalla oli vaikeaa, kun oli tarkoitus prässätä kovaa. Yritimme pitää peliä tasoissa, mutta sen jälkeen tuli 2-1 ja ne kaksi viimeistä maalia olivat vain kosmetiikkaa. Punaiseen asti oli ihan OK meiltä, mutta sama laulu… nolla pinnaa, harmitteli JJK-kapteeni Tommi Kari pelin jälkeen ISTV:n haastattelussa.

Steven kakkuostoksille

Niin, loppu tosiaan oli VPS:n. Vepsu pääsi etenemään useaan otteeseen vasemmalta laidalta ja ensin 81 minuutin kohdalla pallo päätyi Andre Clennonille maalin eteen, joka tuuppasi pelivälineen ohi JJK-vahti Teppo Marttisen.

Vain kolme minuuttia myöhemmin Morrissey pelasi itsensä näyttävällä yksilösuorituksella läpiajoon ja sijoitti pallon kolmannen kerran kotijoukkueen pömpeliin.

Aivan ottelun lopussa Morrissey viimeisteli vielä hattutemppunsa saamansa mainion läpisyötön jälkeen kiertäen veskarin ja sijoittaen pallon tyhjään rysään.

– Hienoa olla tällaisen joukkueen kapteeni, kun vastoinkäymistenkään jälkeen joukkue ei hetkahda, vaan uskomme omaan juttuumme. Tulee palkinto tai ei niin tekeminen jatkuu, ja tänään se palkinto saatiin. Steven saa ostaa kakun. Se on kakun paikka, kun teki hattutempun, VPS-kippari Veli Lampi virnisti ottelun jälkeen.

Monia ilonaiheita

VPS-luotsi Petri Vuorinen summasi toista jaksoa seuraavalla tavalla.

– Toisella jaksolla mielestäni JJK hieman väsähti kentällä ja pari pelaajaa halusi vaihtoon jo ennen punaista korttiakin. Ulosajon jälkeen onnistuimme rauhallisilla hyökkäyksillä ratkaisemaan pelin. 2-1 -maali helpotti ja JJK joutui nostamaan pelaajia ja saimme läpiajoja. Aina kun pelaa ylivoimalla, ei voitto ole takuuvarma asia, mutta tänään hoidimme sen hyvin ja peli ratkesi siihen ulosajoon.

Voiton lisäksi oli erityisiä asioita, jotka vetivät pääkäskijän suun hymyyn.

– Olemme tyytyväisiä siitä, että Mikko Viitikko ja Ville Koskimaa tekivät paluun kokoonpanoon. Olemme myös iloisia, että Steven Morrissey iski kolme maalia.

Harjun stadionin kenttä oli varsin epätasainen ja pomppuinen. Tämä ei kuitenkaan vaikuttanut Vuorisen mukaan peliin hirveästi.

– Tätä pitäisi varmaan pelaajilta kysyä. Kyllä siinä vähän erilaisia tilanteita tulee välillä, kun pallo käyttäytyy eri tavalla. Silti pystyimme suhteellisen hyvin rakentamaankin. Se riippuu niin monista asioista, millaisia syöttöjä annetaan, monellako kosketuksella pelataan ynnä muuta. Kyllä tänään pystyi ihan hyvin pelata, Vuorinen kommentoi.

Liput keskiviikon kotiotteluun Ilvestä vastaan voit ostaa osoitteesta www.vepsu.fi/kauppa/

VPS tänään: Meerits – Jürgenson (46′ Levänen), Lahti, Lampi, Engström – Hakola (87′ Böling), Lähde, Voutilainen, Vahtera (70′ Viitikko) – Clennon, Morrissey.

Penkillä: Volotinen (MV), Koskimaa.

Artikkelikuva: Juha Tamminen.