Ennakko: NIK - VPS Akatemia | Venyykö voittoputki viiden ottelun mittaiseksi?

20230815-VPS-Akatemia---Korsns-FF-479

Neljän ottelun mittaisessa voittoputkessa oleva VPS Akatemia pyrkii keräämään vyölleen tärkeitä pisteitä, kun joukkue matkaa Uusikaarlepyyhyn kohtaamaan NIK:n viikonlopun kierroksella. 

 

Viime ottelussaan VPS Akatemia kukisti KPV:n suvereenisti 3-0 kotikentällään. Nyt matka vie vieraskentälle, jossa vastaan asettuu sarjan häntäpäässä oleva NIK. NIK:n viimeiset viisi kierrosta ovat olleet vaikeita, ja saldona viidestä ottelusta on vain yksi piste. NIK:n kokonaispotti on toistaiseksi haastavat kahdeksan pistettä, kun taas Raidalla kerättyjä pisteitä on jopa 38.

 

Sarjan ykköspaikalla oleva SJK Akatemia on kerännyt vyölleen valtavan pistesaldon, ja joukkue varmistikin jo viime kierroksella nousun Miesten Kakkoseen. Samankaltainen nousu oli VPS Akatemialla lähellä viime vuonna, jolloin Kolmoseen jääminen ratkaistiin rangaistuspotkukilpailussa. VPS Akatemia hakee kuluvalla kaudella Kolmosessa mahdollisimman korkeaa sijoitusta, ja tällä hetkellä kaksi ottelua vähemmän pelannut Raita on yhden pisteen päässä kakkospaikalla majailevaa Sporting Kristinaa.

 

Venyttääkö Akatemia voittoputkeaan viiden ottelun mittaiseksi lauantain kierroksen myötä? Uusikaarlepyyssä pelattava ottelu vihelletään käyntiin kello 15:00.

 

 

NIK - VPS Akatemia

 

Miesten Kolmonen

 

Skogsvallen, Uusikaarlepyy

 

9.9.2023 kello 15:00

VPS:n viikko-ohjelma | Viikko 37
Jesper Engström jatkaa Vepsussa!
Image

Rantamaantie 6, 65100 Vaasa

puh. (06) 318 2970

toimisto (at) vepsu.fi

Toimiston aukioloajat: Ma-Pe klo. 10-12 ja 14-16

Image
© 2024 Vaasan Palloseura. | Powered by: RStudio